Tänään testosteroni virtaa Linnakkeessa, kun Hunksit ja Poliisit ottavat sananmukaisesti mittaa toisistaan. Huikeissa maisemissa on luvassa benjihyppyä ja muita ilmavia haasteita. Myös kättä pidempää otetaan käyttöön. Janne ja Nikita mittelevät lihaksiaan. Mutta kuka poliiseista pannaan...
Sarjan päätösjaksossa Aki ja Heli suuntaavat kohti Jämsää, mistä kyytiin saadaan muun muassa elokuvaprojektori ja voimailulaite. Aki ei tunnista tunnetun muotoilijan huonekalua. Palsanmäillä vietetään elokuvailtaa.
Sanni on 25-vuotias tamperelainen nainen, jolle alkoi kertyä painoa ala-asteiässä epäterveellisten ruokailutottumusten seurauksena. Vaikka Sanni liikkuu, niin painoa on kertynyt aikuisiälläkin tasaiseen tahtiin.
Ex-poliisi Terry Malonen perheessä uskotaan kotitöiden ja kurin opettavan oikeita elämänarvoja sekä kasvattavan luottamusta. Miten käy, kun kaksi epärehellistä ja julkeaa teiniä joutuvat törmäyskurssille Terryn auktoriteetin kanssa?
Aleishe on 33-vuotias kondiittori. Hän menestyy urallaan, mutta hänen itsetuntonsa on pohjamudissa. Se näkyy myös hänen pukeutumisessaan. Aleishe erosi viitisen vuotta sitten, mutta ei ole uskaltautunut takaisin sinkkumarkkinoille. Tyylitaiturit Stacy ja Clinton auttavat sinkkunaista...
Uusi myymäläpäällikkö Liz tahtoo parantaa tatuointiliikkeen myyntiä, mutta työntekijät eivät innostu hänen ehdottamistaan uudistuksista. Aubry totuttelee uuteen työhönsä American Electric -liikkeessä.
Sekä Cate että Baze yrittävät löytää uusia töitä, vaihtelevalla menestyksellä. Luxin pitää saada kiitettävä äidinkielenkokeesta tai häntä odottaa erottaminen koulusta. Eric aikoo muuttaa Bazen ja Mathin kämppikseksi kunnes kuulee, että myös Lux majailee toisinaan asunnossa.
18 vuotta täyttävä Naomi saa vihdoin rahastonsa varat, mutta tekeekö rahakaan hänestä onnellisen? Annie harkitsee suhdetta Liamin kanssa, mutta kuvioihin tulee myös toinen mies. Dixon viettää poikien iltaa ulkona ja joutuu pulaan, kun Ivy saa selville tiettyjä asioita.
Saara Saarelan (Hengittämättä ja nauramatta, Väärät juuret) Ranskassa ohjaama jännitysdraama nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Elokuva käynnistyy, kun pariisilaispoliisi Michel Masselot (Thierry Fremont) sotkeutuu äveriään rouvan murhan tutkimukseen. Tutkijaa yritetään painostaa...
Tylsä ja liian valkoinen makuuhuone muuttuu Sarahin ja Tommyn käsittelyssä viihtyisäksi aikuisten pakopaikaksi, jossa kontrastia ja kuvioita ei säästellä. Uusi maali, valaistus ja verhot saavat ihmeitä aikaan.
Kesämökki erikoisine takkoineen valmistuu. Marko toteuttaa yhden suurimmista unelmistaan ja pistää täysin uudella konseptilla suunnitellun sisustusliikeen pystyyn
Nuori Wylee on jäänyt auton alle, ja sen jalka joudutaan amputoimaan. Willa on pentutehtaasta pelastettu skotlanninterrieri, joka pelkää kaikkea. Nochi-terrieri on purrut kahta ihmistä, mutta Koirakylän John haluaa kouluttaa sen kiltiksi.
Chuck tarjoilee osteripainotteisen aterian osterimestariystävilleen. Tarjolla on ostereita Rockefeller ja osterikeittoa, grillattua välikyljystä osterikastikkeessa sekä suklaa-tapiokapalleroita.
Pienen Matilda-vauvan vanhemmat Merja ja Jan etsivät uutta kotia. Nuori perhe suunnittelee muuttoa Helsingistä Kauniaisiin. Kiinteistönvälittäjä esittelee perheelle kolme erityyppistä kohdetta.
Luonto on antanut kaikille eläimille tärkeän ominaisuuden, jonka ansiosta ne selviävät. Tiikerin raidoilla on tarkoituksensa, niin kuin myös pöllön äänettömillä siiveniskuilla. Lopuksi selviää, kumpi peto on vaarallisempi, alligaattori vai krokotiili.
Vanhempiensa luona asuva 23-vuotias Mitch tahtoisi jo omaan kotiin. Sen etsinnästä kehkeytyy kuitenkin melkoinen soppa, kun Mitchin vanhemmat seuraavat tiiviisti mukana.
Tape Valkonen yllättyi jatkoon pääsystään. Nyt miestä odottaa sairasjumppa, jotta ponnistus onnistuisi seuraavassa hypyssä. Tape on perunut syksyn kisansa, jotta jää aikaa paranemiseen Splash!-tällien jälkeen. Tämä huimapää bodari ei aio ottaa yhtään iisimmin Splash!-treeneissä jatkossakaan. -...
Anthony matkaa Burgundiin nauttimaan paikallisista ruoista ja viineistä. Hän saa oppaakseen USA:ssa mainetta niittäneen ranskalaiskokki Ludo Lefebvren.
Gordon saa keittiöönsä kolme nuorta essexiläistä miestä, joilla on suuret luulot itsestään. Gordon kohtaa reseptihaasteessa Janet Street-Porterin, ja pääruoaksi tarjoillaan meribassia.
Leila taikoo erilaisia jäätelöherkkuja: mascarpone-juustokakkua, mango-semifreddoa ja avokadosorbettia. Leipuri David esittelee hyödyllisiä leiväntekovälineitä.
Yllätyskokki valmistaa vuosipäivää viettävälle nuorelle parille suussa sulavan ja kuohkean juustosufflé-jälkiruoan. Vaimo on monen muun suomalaisen tapaan vähentänyt perinteisten maitotuotteiden käyttöä, joten Niki soveltaa jälkiruokareseptiä käyttämällä tavallisen maidon sijaan kasvipohjaista...