Ratsastus Ruutuun – Nelonen Media Ratsastuskeskus Ainon kumppaniksi
Nelonen Media ja Ratsastuskeskus Aino ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Kesän päätapahtuma, Aino Nations Cup Finland, sekä kaikki muut Ratsastuskeskus Ainossa järjestettävät kansainväliset ja kansalliset ratsastuskilpailut nähdään yksinoikeudella Ruudussa. Ensimmäiset kansalliset ratsastuskilpailut nähdään Ruudussa viikolla 30.–31.5.
"Olemme todella innoissamme tästä yhteistyöstä – tämä on suomalaiselle ratsastusurheilulle huikea hyppy koko kansan kotisohville. Ratsastuskeskus Ainolle sekä sen muille kumppaneille tämä tarkoittaa mielenkiintoista media- ja sisältökumppanuutta, josta voimme oppia ja ammentaa hurjasti uusia mahdollisuuksia", kertoo Ratsastuskeskus Ainon perustaja Erkki Siltala.
Siltala kertoo, että Ratsastuskeskus Aino avattiin kolme vuotta sitten. Alusta lähtien on ollut selkeää, että modernista keskuksesta halutaan rakentaa koko ratsastusväen sekä urheilusta kiinnostuneen kansan kohtauspaikka. Järvenpäässä sijaitsevassa Ainossa järjestetään vuosittain lähes kaksikymmentä ratsastuskilpailua sekä kymmeniä muita tapahtumia, kävijöitä keskuksessa on vuoden aikana jopa 150 000.
"Kesän suurimmassa ja kansainvälisimmässä ratsastusurheilutapahtumassa Aino Nations Cup Finlandissa tehdään suomalaisen ratsastusurheilun historiaa. Se on meille luonteva paikka ryhtyä kumppaniksi ja lisätä ratsastus entuudestaan laajaan urheluvalikoimaamme Ruutu+-tilaajille", iloitsee Nelonen Median Ruudun myynti- ja asiakkuuspäällikkö Mirella Kurkikangas.
Aino Nations Cup Finland -tapahtumassa tullaan näkemään 250 kansainvälistä ratsukkoa kilpailemassa muun muassa maailman arvostetuimmassa ratsastuksen joukkuekilpailussa Nations Cupissa sekä koulu- että esteratsastuksessa.
"Erityisen kiinnostavan urheilullisesti tästä vuodesta tekee se, että Aino Nations Cupissa taistellaan voiton lisäksi arvokkaista maailman ranking-pisteistä sekä kvaaleista Tokion 2020 olympialaisiin ja Euroopan mestaruuskilpailuihin. Areenalla tullaan käymään tiukkaa kilpaa Euroopan huippuratsukoiden kesken. Kilpailu tarjoaa siis jännitystä katsojille sekä paikan päällä, että kotisohvalla", kertoo Aino Nations Cupin kilpailunjohtaja Mia Stellberg.
Sisällön Ruutuun tuottaa Ratsastuskeskus Ainon luottokumppani ja ratsastuksen parissa tuotantoyhtiönä tunnettu Haven Yhtymä. Ratsastajat voivat totuttuun tapaan tilata itselleen oman ratansa tallenteen Havenilta.
ArtikkelitNäytä kaikki

U.S. Open -golfturnaus nähdään Ruudussa suorina lähetyksinä kesäkuussa
Golfin U.S. Open -turnaus nähdään Ruudussa! Jo ensi viikonloppuna päästään seuraamaan suorana naisten turnausta ja kesäkuussa Ruutu esittää miesten U.S. Openin. Kesän mittaan luvassa on myös muita golf-kilpailuja. Naisten ja miesten U.S. Open -turnaukset esitetään Ruudussa seuraavan neljän vuoden ajan.
Ratsastus Ruutuun – Nelonen Media Ratsastuskeskus Ainon kumppaniksi
Nelonen Media ja Ratsastuskeskus Aino ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Kesän päätapahtuma, Aino Nations Cup Finland, sekä kaikki muut Ratsastuskeskus Ainossa järjestettävät kansainväliset ja kansalliset ratsastuskilpailut nähdään yksinoikeudella Ruudussa. Ensimmäiset kansalliset ratsastuskilpailut nähdään Ruudussa viikolla 30.–31.5.

Rakastettu Syke jatkuu Ruudussa uusin jaksoin 7. kesäkuuta!
Ruudussa palataan traumapolin hektiseen arkeen, kun kotimaisen Syke-sairaaladraaman uusi kausi alkaa 7.6. Fanien kovasti odottama 6. kausi antaa viimein vastauksia edellisen kauden yllätyskäänteisiin. Luvassa on 36 jaksoa pysäyttäviä potilastarinoita, erikoisia ihmissuhdekiemuroita ja taattua Syke-laatua. Ruudussa ja Nelosella erinomaisesti menestynyt Syke saa jatkoa myös kuudennen kauden jälkeen.
Nelonen Media ja Yle tuovat Subway Kansallisen Liigan loppukauden kotikatsomoihin
Jalkapallon naisten pääsarja Kansallinen Liiga ja Nelonen Media solmivat viime talvena monivuotisen yhteistyösopimuksen liigan medianäkyvyyden vahvistamiseksi. Osapuolet ovat yhdessä Ylen kanssa sopineet kattavan naisten pääsarjajalkapallokokonaisuuden tarjoamisesta katsojille syksyllä 2020. Kolmikantayhteistyön myötä useita Kansallisen Liigan otteluita näkyy suorina lähetyksinä YLEn kanavilla elo-marraskuussa 2020.

Veikkausliiga jatkuu Ruudussa suurempana kuin koskaan – studioasiantuntijoina muun muassa Markku "Rive" Kanerva ja Tuija Hyyrynen
Veikkausliigan uusi kausi alkaa Ruudussa 5.4. ja tuo mukanaan monia uudistuksia. Ottelulähetysten laatua nostetaan merkittävästi ja uudistuneeseen studioon astuu asiantuntijatiimi kotimaisen jalkapallon huipulta.