Iloisia sarjoja lapsille
Smurffit
Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma.
Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Heinähattu on juuri aloittanut koulun, jossa hän oppii paljon uusia jännittäviä asioita. Vilttitossusta on tylsää jäädä aamulla kotiin, koska hänellä ei ole ketään leikkikaveria. Kun Heinähattu kertoo lähtevänsä luokkansa kanssa onkiretkelle, keksii Vilttitossu ovelan juonen, jonka seurauksena onkimaan pääseekin hän itse. Asiasta seuraa soppa, jonka selvittämiseen tarvitaan isä, äiti, Alibullenin neidit sekä kyläpoliisit Isonapa ja Rillirousku. Kotimainen lastenohjelma.
Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut
Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma.
Alvin ja pikkuoravat
Pikkuoravat laulavat ja hurmaavat, naurattavat ja kujeilevat. Alvin, Tero ja Simo haaveilevat tähdeksi tulemisesta. Kaverusten menestys on tärkeää myös heidän managerilleen Paavolle, mutta Paavolle on tärkeää myös se, että kaverit oppivat vastuuntuntoa, rehellisyyttä ja avuliaisuutta. Vuonna 1958 levytetty The Chipmunk Song oli ensimmäinen jyrsijöiden levyttämä hittisingle, ja ryhmän levyjä on myyty yli 33 miljoonaa kappaletta. Lastenohjelma.
Sonic Boom
Vauhdikkaassa ja hauskassa seikkailuanimaatiossa seurataan Sonicin ja hänen kaveriensa temmellyksiä. Tämä energinen ryhmä on aina valmis uusille seikkailuille sekä panemaan kampoihin heidän yhteiselle viholliselleen Eggmanille. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Heinähattu ja Vilttitossu
Heinähatun ja Vilttitossun perhe lähtee lomalle. Hanna-äidillä on ihana viikko suunniteltuna ylellisessä huvilassa. Sattumalta Kattilakosket päätyvät kuitenkin väärään "huvilaan" ja kylän poliisien mökkinaapureiksi. Konstaapelit naamioituvat taiteilijaveljeksiksi saadakseen olla rauhassa Kattilakosken perheeltä. Heinähatun ja Vilttitossun epäilykset heräävät heti, ja suuri vakoiluseikkailu alkaa. Neliosainen sarja elokuvasta Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset.
CoComelon
Upouusi lasten lauluohjelma opettaa 1-4-vuotiaille kirjaimia, numeroita ja värejä rytmikkäiden kappaleiden ja tanssien tahdissa. Lastenohjelma.
Pyjamasankarit
Kaveruskopla Kolli, Pöllö ja Gekko muuttuvat yön pimeinä tunteina rohkeiksi pyjamasankareiksi, jotka taistelevat ilkeitä pahiksia vastaan. Pahikset aikovat pilata ihmisten päivät, jos pyjamasankarit eivät tartu toimeen! Lastenohjelma.
Bing
Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma.
LEGO Ninjago: Wun teepuoti
Muutaman minuutin mittaisista Lego Ninjago -jaksoista koostuva lastensarja, joka kertoo Wun teekaupasta. Kaupalla menee oikein kivasti kunnes viereen aukeaa kilpaileva kahvila, joka varastaa Wun asiakkaat! Lastenohjelma.
Pipsa Possu
Englantilaisen piirrossarjan sankaritar on viisivuotias pomotteluun taipuva Pipsa Possu. Pipsa asuu iloisen kirjavassa kodissaan pikkuveljensä Jyrin sekä Isä Possun ja Äiti Possun kanssa. Ja koska possuja ollaan, röhkimistä riittää! Lastenohjelma.
Tuire ja Sateenkaarimaa
Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma.
Puuha-Pete
Englantilaisen animaatiosarjan sankareina ovat Puuha-Pete ja hänen uutterat työmaakoneensa. Koneystävykset auttavat toisiaan pulassa ja tarjoavat tarvittaessa olkapään, johon nojata. Puuha-Peten kaivureiden ja kippausautojen elämässä ei ole ikävää päivää, ja yhdessä nämä ystävykset yrittävät selviytyä kohdalle osuvista hauskoista ja jännittävistä seikkailuista. Lastenohjelma.
Bugged
Kaikki, mikä voi mennä pieleen menee todellakin pieleen, kun pieni sankarimme Murphy yrittää jallittaa suurimman saaliin! Vastassa on kaiken lisäksi pahamaineinen kilpailija. Lastenohjelma.
LEGO City esittää
Lego-lyhäreitä sisältävissä pidemmissä koostejaksoissa seikkaillaan ympäri vilkasta kaupunkia, jossa poliiseja työllistää niin roistojen toilailut kuin erilaiset sattumukset milloin missäkin. Lastenohjelma.
Pingu
Pingu on leikkisä, utelias ja joskus vähän tuhmakin pieni pingviini, joka saattaa järjestää kepposia pikkusiskolleen. Isän ja äidin hellässä huomassa Pingu kuitenkin lopulta aina oppii, mikä on oikein ja mikä väärin. Lastenohjelma.
Palomies Sami
Animaatiosarjassa seurataan Palomies Samin ja asukkaiden elämää pienessä kaupungissa. Kun kaupungin asukkaat joutuvat pulaan, Sami ja hänen neuvokas palokuntansa kutsutaan apuun! Lastenohjelma.
LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu
Ninjagon kohtalo ratkeaa kun Spinjitzu-mestarit kohtaavat pelottavat Onit. Löytävätkö ninjat keinon jolla päihittää pimeyden voimat? LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu -sarja päättyy! Ninjojen seikkailut jatkuvat LEGO Ninjago -sarjan 1. kaudella. Lastenohjelma.
Sunny Bunnies
Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma.
LEGO Star Wars
Uudessa lasten suosikkisarjassa yhdistyvät kaksi maailman tunnetuinta tarinaa: Lego ja Star Wars! Star Warsista tutut hahmot, kuten Darth Vader, R2-D2, C-3PO, Obi-Wan Kenobi ja Luke Skywalker seikkailevat nyt jännittävinä Lego-hahmoina vaaroja uhmaten.
LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu
Maailmat ovat yhdistyneet epävakaaseen liittoon, jota on suojeltava pahoilta voimilta! Tehtävää varten Spinjitzu-mestari kouluttaa aivan uuden sankarisukupolven, joka osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan. Lastenohjelma.
HS Lasten uutiset
HS:n Lasten uutiset kertoo alakoululaisille viikon uutistapahtumista innostavalla ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Lastenohjelma.
Kindi Kids
Supersuositun lelusarjan ikioma ohjelma koostuu näppäristä viiden minuutin jaksoista, joissa seurataan värikkäiden hahmojen koomisia seikkailuja. Lastenohjelma.
LEGO Jurassic World: Salainen näyttely
Jurassic Worldin uuden huippusalaisen dinosaurusnäyttelyn avajaiset lähestyvät, mutta yksi juttu puuttuu - dinosaurukset! Lastenohjelma.
LEGO City Adventures
LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä. Arkisen aherruksen ohella pääsemme seuraamaan poikkeuksellisia seikkailuja ja sankareita, joiden kykyihin ei ensisilmäyksellä ehkä uskoisi! Lastenohjelma.
LEGO Legends of Chima
Chiman valtakunta oli kerran koskematon luonnonparatiisi, mutta nyt siitä on tullut kahdeksan eläinheimon taistelutanner. Parhaista ystävistä on tullut vihollisia. Eläimet taistelevat Chiksi kutsutun luonnonvaran hallinnasta. Se on voimakkas elementti, joka on sekä elämän että mahdollisen tuhon lähde. Vain harvat urheat Chiman sankarit ymmärtävät Chin todellisen luonteen, ja sen väärinkäytöstä koituvan mahdollisen Chiman kaatumisen. Heidän tuhoamiseensa pyrkivien tarinat tunnetaan nimellä Chiman legendat. Lastenohjelma.
Angry Birds Piggy Tales
Tässä animaatiosarjassa seurataan Angry Birds -peleistä tuttujen pahankuristen possujen elämää! Sarjassa possut kohtaavat monenlaisia yllätyksiä ja haasteita, joita ratkoessaan he päätyvät hupaisiin ratkaisuihin. Suomalainen animaatiosarja.
LEGO Ninjago
Tervetuloa upouuteen Ninjagon kaupunkiin! Rauha on maassa ja ninjat toimivat opettajina Wun akatemiassa. He eivät vielä tiedä, että vaaraa vaanii jo kulman takana...
Late Lammas
Late, Vuhku, Timppa ja muut Lampolan laumalaiset tarjoavat uusia seikkailuja kuin heinää vaan! Vieraina vilisee rokkikukkoa, vankikarkuria ja pisteliäitä siilejä. Lastenohjelma.
LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä
Heartlake Cityssä on uusien seikkailujen aika! Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Halinallet: Tervetuloa Halimaahan
Tervetuloa Halimaahan! Nallet kutsuvat mukaan jännittäviin seikkaailuihin, jossa opimme tärkeitä taitoja! Joku järjestää kuitenkin pieniä jekkuja matkan varrelle... Lastenohjelma.
Tara Duncan
Tara Duncan on aivan tavallinen maan asukas, joka lähtee taianomaiselle planeetalle! Siellä Tara oppii kontrolloimaan huimia taikavoimiaan, joita hän tarvitsee suojellakseen tulevaa valtakuntaansa. Lastenohjelma.
Angry Birds Bubble Trouble
Toisella kaudella liunnut lähtevät turvallisesta kuplapuutarhastaan suurkaupungin vilinään! Uudessa ympäristössä lintujen on löydettävä ystäviä, ansaittava rehellistä palkkaa ja selviydyttävä sikojen valloittamassa metropolissa. Lastenohjelma.
Molang-pupu
Sarjassa seurataan Molangin ja Piu Piun poikkeuksellista ystävyyttä ja koomisia kommelluksia päivittäisten askareiden parissa. Lastenohjelma.
LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste
Koostejakso muutaman minuutin mittaisista Lego Ninjago -jaksoja, jotka kertovat Wun teekaupasta.
Tobot Galaxy Detectives
Nuori etsivä Tyler King ratkaisee visaisimmatkin mysteerit nokkelien ystäviensä avulla! Lastenohjelma.
Mimi ja Kuku: Joogaseikkailu Pariisissa
Mimin ja Kukun hulvattoman hauska lasten ikioma joogakurssi! Matkalla Pariisiin opitaan tärkeimmät perusasanat sekä ranskankieltä laulaen ja liikkuen. Hauskat harjoitukset vahvistavat ja notkistavat koko kehoa, kehittävät tasapainoa ja parantavat lapsen keskittymiskykyä. Samalla tutustumme myös Ranskaan, sen kulttuuriin, kieleen ja matkailuun yleensä. Kotimainen lastenohjelma.