Matkalla maailmalla

Arman ja viimeinen ristiretki

Arman ja viimeinen ristiretki palaa Neloselle kahdeksalla uudella jaksolla ensi syksynä. Ohjelman kolmannella kaudella Arman etsii elämän tarkoitusta eri kulttuureista ja yhteisöistä, jotka ovat omistaneet elämänsä yhdelle päämäärälle. Joillekin päämäärä on raha ja menestys, toiset tavoittelevat kauneutta ja täydellisyyttä - toisille elämä on yhtä selviytymiskamppailua. Kotimainen dokumentaarinen sarja.

Arman ja viimeinen ristiretki
 

Pallon ympäri

Pallon ympäri on uusi kotimainen ohjelma, jossa kolme seikkailijaa pudotetaan kukin eri puolille maapalloa. Heillä on yksi tehtävä: poimia kahdeksan esinettä kahdeksasta eri kohteesta ympäri maapalloa ja tulla mahdollisimman pian kotiin. Seikkailuun lähtevät näyttelijä ja koomikko Jussi Vatanen, artisti ja somepersoona Sara Forsberg sekä muusikko ja tv-persoona Mikko Kuustonen. Kotimainen viihdeohjelma.

Pallon ympäri
 

Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay

Gordon Ramsay matkustaa halki Amerikan auttamaan vaikeuksien kanssa kamppailevia hotelleja. Kovassa koulussa muutoksen kokevat niin hotellien henkilökunta, huoneet kuin huonepalvelukin. Yksi asia on varmaa - Ramsay ei tule checkaamaan itseään ulos ennen kuin kaikki on kunnossa. Amerikkalainen lifestyleohjelma.

Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
 

Haapasalon Suomi

Haapasalon Suomi on matkailusarja, joka johdattaa katsojat mielenkiintoisiin kotimaan kohteisiin. Näyttelijä ja juontaja Ville Haapasalo on tullut tunnetuksi elokuvaroolien ohella matkailusarjoistaan, joissa hän on kiertänyt maailman ääriä. Nyt Ville esittelee ensimmäistä kertaa Suomen erikoisia nähtävyyksiä tv-katsojille. Haapasalon suosikkiharrastus saunominen ei myöskään jää paitsioon vaan Ville ottaa löylyt jokaisessa vastaantulevassa saunassa. Kotimainen ohjelma.

Haapasalon Suomi
 

Madventures

Lähde Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin kanssa reppumatkalla maailman ääriin! Matkoilla kohdataan uusia kulttuureita, nähdään uskomattomia paikkoja ja maistetaan todella eksoottisia ruokalajeja. Unohtamatta tietenkin erilaisia loma-aktiviteetteja ja pieniä kepposia. Madventures on taatusti kreisein matkailuohjelma, jota olet ikinä katsonut! Kotimainen dokumentaarinen sarja.

Madventures
 

Kuokkavieras Kataja

Janne Kataja seikkailee ympäri Suomea täysin uudessa omassa sarjassaan. Mukana ovat vain kuvaaja ja äänittäjä, eikä taskussa lantin lanttia, joten loppu on täysin suomalaisten vieraanvaraisuuden varassa. Kuinka pitkälle Janne pääsee? Kotimainen realitysarja.

Kuokkavieras Kataja
 

Haapasalo goes lomalle

Haapasalo goes lomalle -sarjassa näyttelijä Ville Haapasalo seikkailee lomatunnelmissa Karibian saarilla, kuten Kuubassa ja Jamaicalla. Kotimainen matkailuohjelma.

Haapasalo goes lomalle
 

Uusi elämä etelässä

Joka vuosi tuhannet britit muuttavat etelän lämpöön mukavamman elämän perässä. Käyvätkö haaveet ja unelmat toteen uudella maaperällä vai onko ruoho sittenkään vihreämpää aidan toisella puolella? Englantilainen realitysarja.

Uusi elämä etelässä
 

Dexpedition

Dexpedition on täysin uudenlainen matkailuohjelma, jota juontavat vähintäänkin omalaatuiset Dex ja Fab. Heidän matkassa katsojat pääsevät tutustumaan lukuisiin matkakohteisiin ennennäkemättömän hauskalla tavalla. Matkailuohjelma.

Dexpedition
 

Rajavalvojat

Sarjassa seurataan rajavartiolaitoksen toimintaa Uudessa-Seelannissa. Maahantulorajoitukset ovat tiukat, eikä maahan pyrkivien henkilöiden valvominen todellakaan ole yksitoikkoista puuhaa. Uusiseelantilainen dokumentaarinen sarja.

Rajavalvojat
 

Ummikot ulkomailla

Suosikkisarjan toisella kaudella uudet ummikot lähetetään ulkomaille matkailemaan ja tutustumaan vieraaseen kulttuuriin. Jukka Rasilan juontamassa sarjassa ummikoille selviää vasta lentokentällä, mihin päin Eurooppaa he pääsevät kokemaan uusia elämyksiä ja kohtaamaan uusia ihmisiä! Kotimainen matkailuohjelma.

Ummikot ulkomailla
 

Haapasalo ja kaverit

Haapasalo ja kaverit on viihdyttävä keskusteluohjelma, jossa kymmenen kotimaista julkisuudesta tuttua henkilöä vie näyttelijä Ville Haapasalon lomalle omaan suosikkikohteeseensa. Haapasalon matkakumppaneina nähdään kevään aikana mm. Robin, Mikael Gabriel, Teuvo Hakkarainen, Michael Monroe, Matti Nykänen, Anni Hautala ja Aki Palsanmäki. Julkkikset ja matkakohteet vaihtuvat jaksoittain, ja kohteita ovat esimerkiksi Los Angeles, Sarajevo, Pariisi, Berliini ja Venetsia. Kotimainen ohjelma. Kotimainen matkailuohjelma.

Haapasalo ja kaverit
 

Henkka & Niki vs. Amerikka

Henkka ja Niki kiertävät kolmannella tuotantokaudella Yhdysvaltain lisäksi myös Kanadassa haastamassa sikäläisiä mestareita. Nyt haastetaan ne kaikkein pyhimmät: pohjois-amerikkalaiset klassikkoateriat. Kotimainen ohjelma.

Henkka & Niki vs. Amerikka
 

Anthony Bourdain maailmalla

Kulinaristi ja gourmeen perässä maailman ympäri seikkaileva Anthony Bourdain kuljettaa katsojia matkassaan paikasta ja kaupungista toiseen. Sarjassa vieraillaan niin lähellä kuin kaukanakin rennolla asenteella paikallisia ruokia ja juomia maistellen. Amerikkalainen sarja.

Anthony Bourdain maailmalla
 

3 huipun haaste

Suomen kaikkien aikojen vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson on kiivennyt käytännössä kaikille maailman huipuille, mukaan lukien 14 legendaarista "kasitonnista". Tai siis melkein kaikille. Sillä kolme valloitusta häneltä vielä uupuu: Aukstojas, Gaizinkalns ja Suur Munamägi. Tervetuloa mukaan 3 Huipun Haasteeseen, jossa legenda ottaa mittaa Liettuan, Latvian ja Viron korkeimmista huipuista. Kotimainen matkailuohjelma.

3 huipun haaste
 

Yöbussi

Ulkomainen realityohjelma.

Yöbussi