Elokuvat
Imperium (12)
FBI-agentti soluttautuu peiteroolissa valkoisen ylivallan kannattajaryhmään estääkseen terroriteon. (104')
8 päivää jäljellä
Daylight - paniikki tunnelissa (12)
Kun New Yorkin tunneli alkaa romahtaa, epäsuosioon joutuneelle pelastustyöntekijälle annetaan uusi mahdollisuus näyttää kykynsä. Hän päättää löytää reitin tunneliin ja pelastaa jumiin jääneet työmatkalaiset ennen kuin on liian myöhäistä. (109')
yli 1kk jäljellä
Duudsonit-elokuva (16)
(Duudsonit-elokuva 2006). Duudsonien ikioma elokuva seuraa vuoden ajan neljän pohjanmaan pojan hurjapäistä extreme-elämää. Tarjolla on sekopäisiä temppuja, piilokamerajekkuja, perisuomalaista elämänmenoa, paikoitellen tuskallista duudsonimeininkiä ja Duudsonien 250-kiloinen Britney-sika. Mukana on paljon materiaalia, jota ei ole näkynyt Duudsonien tv-ohjelmissa. Elokuvassa vierailevat Viva La Bamista ja Jackassista tutut Bam Margera ja Steve-O sekä Bloodhound Gang -yhtyeen Jimmy Pop ja Jared Hasselhoff. Pääosissa: Jarno Leppälä, Jukka Hildén, Jarno Laasala, Hannu-Pekka Parviainen. Ohjaus: Jarno Laasala. (70')
yli vuosi jäljellä
Juice (7)
(Juice 2018). Väkevä henkilökuva taiteilija Juice Leskisestä, joka kuului Suomen tunnetuimpiin muusikoihin. Elokuva keskittyy niin Juicen yksityiselämään kuin hänen uraansakin, ja se palkittiin kolmella Jussilla vuoden 2019 gaalassa. Pääosissa: Riku Nieminen, Iida-Maria Heinonen, Antti Tuomas Heikkinen, Pekka Strang, Silmu Ståhlberg. Ohjaus: Teppo Airaksinen (99')
yli vuosi jäljellä
Lupaus (12)
(Lupaus 2005). Yhteistyössä Lotta Svärd Säätiön kanssa toteutettu draamaelokuva kolmesta nuoresta naisesta, jotka liittyvät Lotta Svärd -järjestöön ja saavat kokea lottalupauksen velvoitteet ankarimman kautta. Mona (Laura Birn), Anna (Karoliina Vanne) ja Ruth (Hanna Lekander) käyvät kukin oman selviytymiskamppailunsa sodan keskellä. Hanna Lekander oli ehdolla parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon saajaksi. Pääosissa: Laura Birn, Karoliina Vanne, Hanna Lekander, Pertti Sveholm, Miitta Sorvali, Turkka Mastomäki. Ohjaus: Ilkka Vanne. (107')
yli vuosi jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli vuosi jäljellä
FC Venus (12)
(FC Venus/Suomi 2005). Romanttinen menestyskomedia kaikkien aikojen vedosta, jolla määrätietoiset naiset päättävät lyödä luun kurkkuun jalkapallohulluille miehilleen. Naiset perustavat FC Venus -jalkapallojoukkueen, joka haastaa miehet tiukkaan peliin. Jos naiset voittavat, miehet eivät enää saa edes katsoa jalkapalloa. Koska panokset ovat korkeat, sekä naisten että miesten on otettava kaikki keinot käyttöön. FC Venus kohosi elokuvateatterikierroksellaan valmistumisvuotensa katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Pääosissa: Minna Haapkylä, Petteri Summanen, Laura Malmivaara, Miia Nuutila, Lotta Lehtikari, Taneli Mäkelä. Ohjaus: Joona Tena. (107')
yli vuosi jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli vuosi jäljellä
Kummeli Stories (7)
(Kummeli Stories 1995). Ensimmäinen Kummeli-elokuva Kummeli Stories on useammasta lyhyestä sketsijaksosta koostuva komedia, jonka lukuisia rooleja näyttelevät Kummeli-televisiosarjasta tunnetuksi tulleet esiintyjät Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen ja Heikki Hela. Mukana on myös runsaasti ryhmän tekemää musiikkia. Elokuvan tarinat käsittelevät suomalaisille tärkeitä aiheita ja sijoittuvat muun muassa sotatantereelle, urheilumaailmaan, kalastusvesille, koululuokkiin ja kauhujen hotelliin. Pääosissa: Timo Kahilainen, Heikki Silvennoinen, Heikki Hela, Mari Turunen, Heikki Vihinen. Ohjaus: Matti Grönberg. (85')
yli 2kk jäljellä
Palava enkeli (16)
(Palava enkeli 1984). Draamaelokuva nuoresta sairaanhoitaja-Tuulikista, joka saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa, mielisairaalaan. Hän ei sopeudu tiiviiseen työyhteisöön ongelmitta, ja lisää vaikeuksia aiheutuu mieskollegoista ja omahoitajuuden paineista. Pääosissa: Riitta Viiperi, Eeva Eloranta, Tom Wentzel, Elina Hurme, Juuso Hirvikangas. Ohjaus: Lauri Törhönen. (100')
yli 2kk jäljellä
Twister (12)
Myrskytutkijoiden joukko Oklahomassa vaarantaa henkensä jättitornadon lähestyessä. (108')
yli 2kk jäljellä
Perjantai 13. päivä, osa 6 (16)
Tommy Jarvisin on estettävä Jason Voorheesia heräämästä henkiin ja tappamasta jälleen. (83')
yli 2kk jäljellä
Colorado Avenue (12)
Claes Olssonin ohjaama ja tuottama Colorado Avenue (2007) perustuu suomenruotsalaisen kirjailijan Lars Sundin kahteen romaaniin. Elokuva kertoo 1800-luvun lopulla Pohjanmaalta köyhistä oloista Amerikkaan lähteneen ja kahden lapsen leskiäitinä kotiseudulleen 1900-luvun alussa palanneen Hanna Näsin (Birthe Wingren) perheen elämästä. Yritteliäs Hanna menestyy kauppiaana, mutta hänen poikansa Otto (Peter Kanerva) sotkeutuu rikollisiin puuhiin ja ryhtyy pirtutrokariksi kieltolain aikaan 1920-luvulla. (120')
yli 2kk jäljellä
Akvaariorakkaus (16)
(Akvaariorakkaus 1993). Anna-Leena Härkösen menestysromaaniin Akvaariorakkautta perustuvassa elokuvassa tarjoilija Saara (Tiina Lymi) on hukassa seksuaalisuutensa kanssa. Eräänä päivänä irtosuhteita harrastava Saara tapaa toimittajan nimeltä Joni (Nicke Lignell) ja alkaa seurustella tämän kanssa. He muuttavat yhteen, mutta tavallinen parisuhde osoittautuu erittäin haastavaksi, vaikka Joni yrittää tehdä kaikkensa auttaakseen Saaraa. Pääosissa: Tiina Lymi, Nicke Lignell, Minna Pirilä, Satu Silvo, Antti Virmavirta. Ohjaus: Claes Olsson. (94')
yli 2kk jäljellä
Sonic the Hedgehog 2 (12)
Sonicin ja Tailsin on estettävä tri Robotnikia löytämästä tuhoisaa smaragdia. (117')
4 päivää jäljellä
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (12)
(Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull/USA 2008). Indiana Jones -sarja huipentuu vauhdikkaaseen seikkailuun, joka pakottaa arkeologisankarin kasvokkain viidakon vaarojen, ylimaallisten voimien ja kylmäverisen Irina Spalkon (Cate Blanchett) johtamien neuvostoliittolaisten agenttien kanssa. Jones suuntaa yhdessä moottoripyöräilijänuorukaisen (Transformers-elokuvien Shia LaBeouf) kanssa Etelä-Amerikkaan legendaarisen kristallikallon jäljillä. Aarteen joutuminen vääriin käsiin voisi saattaa maailmanrauhan vaakalaudalle. Pääosissa: Harrison Ford, Cate Blanchett, Karen Allen, Shia LaBeouf, Ray Winstone, John Hurt, Jim Broadbent. Ohjaus: Steven Spielberg. (117')
yli 4kk jäljellä
Kadonneen aarteen metsästäjät (12)
(Raiders of the Lost Ark/USA 1981). Legendaarinen Indiana Jones -seikkailujen sarja käynnistyy suurelokuvalla, joka huomioitiin kahdeksalla Oscar-ehdokkuudella ja palkittiin neljällä Oscarilla. Huima tarina kuljettaa seikkailija-arkeologi Indiana Jonesia (Harrison Ford) ympäri maailman toinen toistaan yllätyksellisempiin haasteisiin tutkimusmatkalla, jonka päämääränä on myyttisen liitonarkin löytäminen. George "Tähtien sota" Lucas on ollut mukana kirjoittamassa Steven Spielbergin ohjausta. Pääosissa: Harrison Ford, Karen Allen, Wolf Kahler, Paul Freeman, John Rhys-Davies. Ohjaus: Steven Spielberg (110')
yli 4kk jäljellä
The Butler (12)
(Butler, The 2013). Tositarinaan perustuva draama puuvillaplantaasilla varttuvasta orjapojasta, joka päätyy monen mutkan kautta Valkoisen talon hovimestariksi ja palvelee kahdeksaa presidenttiä Eisenhowerista Reaganiin. Pääosissa: Forest Whitaker, Oprah Winfrey, Cuba Gooding Jr., Lenny Kravitz, David Oyelowo, Terrence Howard. Ohjaus: Lee Daniels. (126')
8 päivää jäljellä
Robin Hood - sankarit sukkahousuissa (7)
(Robin Hood: Men In Tights/USA 1993). Vauhdikas seikkailukomedia pureutuu Sherwoodin metsän tapahtumiin reippaalla tyylillä, jonka mestarikoomikko Mel Brooks hallitsee täydellisesti. Robin Hood (Cary Elwes) saapuu kotiin puolustamaan Englantia vihollisten hyökkäyksiltä. Touhua iloisilla veikoilla riittää - myös Marian siveysvyön kanssa. Menossa mukana nähdään myös koomikkosuosikki Dave Chappelle. Pääosissa: Cary Elwes, Richard Lewis, Roger Rees, Amy Yasbeck, Dave Chappelle, Isaac Hayes, Tracey Ullman, Patrick Stewart. Ohjaus: Mel Brooks. (100')
yli 2kk jäljellä
Hymypoika (16)
(Hymypoika 2003). Jännitystä tihkuvassa elokuvassa aikuisuuden kynnyksellä olevat helsinkiläiskaverukset kuvaavat tyttöystävien tietämättä itseään ja toisiaan harrastamassa seksiä. Kuvaaminen menee yhä pidemmälle ja johtaa lopulta traagisiin seurauksiin. Pääosissa: Jussi Nikkilä, Reino Nordin, Jenni Banerjee, Jarkko Niemi, Ville Kivelä, Mervi Takatalo. Ohjaus: Jukka-Pekka Siili. (104')
yli 2kk jäljellä
Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12)
(Kummeli esittää: Kontio & Parmas 2020). Samannimiseen televisiosarjaan pohjautuvan rikoskomedian alussa legendaarinen vanhempi konstaapeli Otso Kontio (Heikki Silvennoinen) on ripustanut virkamerkkinsä naulaan ja viettää leppoisia eläkepäivä mökillään. Rauha rikkoutuu kuitenkin äkisti, kun vanha taistelupari Auni Parmas (Elsa Saisio) tuo järkyttäviä uutisia Valkeakoskea uhkaavasta suuresta tuhosta: häikäilemätön terroristijärjestö uhkaa räjäyttää koko alueen taivaan tuuliin, ellei sen vaatimuksiin suostuta. Miten pelastaa maailma julmien terroristien käsistä? Pääosissa: Heikki Silvennoinen, Elsa Saisio, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Mari Perankoski, Heikki Vihinen. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. (80')
yli vuosi jäljellä
Dungeons & Dragons: Honor among Thieves (12)
Seikkailijoiden mahtava ryöstö menee pieleen, kun he saavat vihollisia vääristä ihmisistä. (128')
yli 11kk jäljellä
M3GAN (16)
Aidonnäköinen nukke, joka on tekoälyn avulla suunniteltu lapsen täydelliseksi kaveriksi, muuttuu häiritsevällä tavalla. (97')
yli 11kk jäljellä
Dirlandaa (7)
(Dirlandaa 1999). Varttunut miesryhmä lomailee Espanjan aurinkorannikolla perinteiseen suomalaiseen tyyliin. Joukkoa ohjastaa rahassa ja rakkaudessa kolhuja kokenut espanjantaidoton Pena, joka luottaa kanssakäynnissä paikallisten kanssa sanakirjan voimaan. Pääosissa: Leo Lastumäki, Terno Zitron, Eija Ahvo, Erkki Saarela, Kristiina Elstelä. Ohjaus: Anssi Mänttäri. (96')
yli 2kk jäljellä
Babylon (16)
Joukko haaveilijoita, joilla riittää kunnianhimoa, nousee ja tuhoutuu, kun he yrittävät menestyä ja ylläpitää asemaansa ja merkityksellisyyttään epävakaassa 1920-luvun Los Angelesin dekadentissa ja paheellisessa elokuvateollisuudessa. (181')
yli 9kk jäljellä
Pacific Rim - Kapina (12)
Kapinallinen jaeger-pilotti liittoutuu siskonsa kanssa taistellakseen uutta Kaiju-uhkaa vastaan. (106')
yli 2kk jäljellä
Yö armahtaa (S)
(Yö armahtaa 2021). Draamaelokuva kohtaamisista suljetussa baarissa, jonka kohtaloa uhkaavat korona-ajan ravintolarajoitukset. Lääkärinä työskentelevä Risto purkaa mieltään baarimikko-ystävälleen Heikille, sitten ravintolaan pelmahtaa puhelimen laturia kaipaava muukalainen. Yön edetessä selviää, että kaikilla kolmella on omat salaisuutensa. Pääosissa: Kari Heiskanen, Pertti Sveholm, Timo Torikka, Anu Sinisalo, Maria Kaurismäki. Ohjaus: Mika Kaurismäki. (85')
yli vuosi jäljellä
Top Gun: Maverick (12)
Huippulentäjä Maverickin on johdettava nuoria lentäjiä haastavassa tehtävässä. (124')
yli 2kk jäljellä
Gemini Man (12)
Kun salaperäinen tappaja, joka näyttää osaavan ennustaa hänen joka liikkeensä, ottaa hänet kohteekseen, eliittitappaja Henry Broganin on jäätävä eläkkeelle. Kauhukseen hän huomaa, että vastustaja on nuorempi ja nopeampi versio hänestä itsestään. (112')
8 päivää jäljellä
Wind River (16)
(Wind River 2017). Kylmän karuun Wyomingiin sijoittuvassa rikosdraamassa kokenut ja elämän kolhima eläinten jäljittäjä löytää lumesta nuoren intiaaninaisen ruumiin. Henkirikosta selvittämään lähetetään kokematon mutta rohkea FBI:n rikostutkija. Menneisyyden taakan painaessa sydäntä he kohtaavat sekä luonnon että ihmisen julmuuden. Pääosissa: Jeremy Renner, Elizabeth Olsen, Graham Greene, Gil Birmingham. Ohjaaja: Taylor Sheridan. (102')
yli 11kk jäljellä
Tuntematon sotilas (12)
(Tuntematon sotilas 1955). Edvin Laineen ohjaama, Väinö Linnan romaanin pohjautuva Tuntematon sotilas (1955) seuraa kuvitteellisen konekiväärikomppanian vaiheita jatkosodan vuosina 1941-1944. (169')
yli vuosi jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli vuosi jäljellä
Sieppaus erämaassa (12)
Mies etsii kadonnutta vaimoaan hänen autonsa hajottua New Mexicon erämaassa. (89')
yli 2kk jäljellä
Bridget Jones: Elämä jatkuu (7)
(Bridget Jones: The Edge of Reason 2004). Romanttisen komedian pääosassa nähdään jälleen sympaattinen Bridget Jones (Renée Zellweger), joka on onnellisesti yhdessä Mark Darcyn (Colin Firth) kanssa. Kuten arvata saattaa, matkaan tulee kuitenkin mutkia niin eriävien elämänarvojen, uuden pomon kuin parantumattoman hurmurin Daniel Cleaverinkin (Hugh Grant) muodossa. Onko Bridgetin tyydyttävä jälleen ikisinkun rooliin? Pääosissa Renée Zellweger, Colin Firth, Hugh Grant, Gemma Jones, Jim Broadbent, Sally Phillips. Ohjaus: Beeban Kidron. (103')
yli 2kk jäljellä
Viraali (12)
(Viraali 2017). Draamaelokuva koostuu neljästä yhteen kietoutuvasta tarinasta. Räppäriksi haluava ammuntaa harrastava Janne joutuu kohtaamaan haasteita uran alkumetreillä. Poliisi rakastuu kansainvälistä uraa luovaan kontrabasistiin. Nykytekniikka saa elektroniikkamyyjän ajautumaan rikolliselle polulle. Syöpäpotilas ja pankkiiri tapaavat vuosikymmen avioeronsa jälkeen. Pääosissa: Frans Isotalo, Saga Sarkola, Vili Korteniemi, Anne Polvi, Mika Melender, Visa Sarparanta. Ohjaus: Thomas Laine. (106')
yli 2kk jäljellä
The Witch (16)
Epäonninen perhe Uudessa-Englannissa 1630-luvulla epäilee tytärtään noituudesta. (88')
yli 5kk jäljellä
Jack Reacher: Tappajan jäljillä (12)
Entinen sotilaspoliisi palkataan tutkimaan sala-ampujan hyökkäystä. (125')
8 päivää jäljellä
Hurja jengi (7)
Viisi pahamaineista rikollista kohtaa suurimman haasteensa: heistä on tultava mallikansalaisia. (96')
yli 3kk jäljellä
Kapteeni Corellin mandoliini (16)
(Captain Corelli's Mandolin 2001). Kreikan idyllisellä Kefalonian saarella nuori Pelagia (Cruz) rakastuu toisen maailmansodan italialaismiehityksen aikana saarelle sijoitettuun kapteeni Corelliin (Cage). Sodan melskeet kuitenkin repivät kaksikkoa armotta erilleen. Pääosissa: Nicolas Cage, Penélope Cruz, John Hurt, Christian Bale, Irene Papas. Ohjaus: John Madden. (123')
yli 2kk jäljellä
Peruna (7)
(Peruna 2019). Komediaelokuva nuoresta yrittäjästä, joka ryhtyy tuomaan 1600-luvun Suomeen upouutta mukulakasvia, maapäärynää eli perunaa. Tehtävä ei ole helppo, sillä nauris on parasta mitä kansa tietää ja naurismarkkinoita hallitseva linnanherra laittaa miehen rattaisiin kapuloita minkä kerkeää. Pääosissa: Joonas Nordman, Mikko Penttilä, Alex Anton, Kari Hietalahti, Linnea Leino. Ohjaus: Joona Tena. (103')
yli vuosi jäljellä
Billy Madison (7)
Isän kuoltua ikäisekseen epäkypsän miehen on palattava koulunpenkille tai riskeerattava perintönsä. (86')
yli 2kk jäljellä