Jännitys & Draama
Koskinen
Koskinen jatkuu täysin uusilla jaksoilla Ruudussa kesällä! 3. kaudella Sakari Koskisen elämässä puhaltavat uudet tuulet. Perhekoti on vaihtunut asuntovaunuun, rakas ystävä on menehtynyt ja ensimmäinen lapsenlapsi syntyy pian. Työrintamalla ei ole luvassa helpotusta ja Koskinen joutuu taistelemaan rakkaidensa puolesta. Vierailevina näyttelijöinä kaudella nähdään muun muassa Heli Sutela, Sami Hintsanen, Kari-Pekka Toivonen ja Heikki Hela. Kotimainen rikossarja.
Syke
Luvassa on yllättäviä uudistuksia traumapolin hierarkiaan, mustasukkaisuutta ja orastavia suhteenalkuja. Uudella kaudella nähdään monta uutta kasvoa, mutta myös useita tuttuja hahmoja menneisyydestä. Kotimainen draama.
Los Angelesin kuningas
Upouusi draamakomedia Los Angelesin kuningas kertoo jääkiekkoilija Eero Lahdesta, jonka ammattilaisura Yhdysvalloissa joutuu katkolle ja tähtistatus alkaa hiipua vääjäämättömästi. Kaiken kukkuraksi Eeron puoliso Anni on kyllästynyt olemaan lätkävaimo ja haluaa avioeron, joka jäädyttää parin yhteiset varat. Sarjaa tähdittävät Mikko Leppilampi, Luottomies-kaksikko Kari Ketonen ja Antti Luusuaniemi sekä Yhdysvalloissa asuva Anna Easteden. Sarjan ovat luoneet Juha Wuolijoki ja Jari Olavi Rantala. Sarjan on ohjannut Juha Wuolijoki. Kotimainen draamakomedia.
Munkkivuori
Idyllisestä Munkkivuoren lähiöstä katoaa 1980-luvun kesällä pieni lapsi ja pihapiirin aikuiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä traagisin seurauksin. Pihan lapsille tapahtumista valuu vain tiedonmurusia ja pääsemme seuraamaan tarinaa heidän näkökulmastaan. Kotimainen draamasarja.
Poliisikoira Rex
Toiminnan ja draaman yhdistävä legendaarinen sarja, jonka pääosa on itseoikeutetusti Rexillä! Sarjassa seurataan rikollisten jahtaamista saksanpaimenkoira Rexin ja Wienin poliisiaseman voimin. Rex on äärimmäisen älykäs ja neuvokas poliisikoira, jonka ainoana heikkoutena on makkarasämpylät. Itävaltalainen rikossarja.
Serranon perhe
Uusia jaksoja tulossa 1.6. alkaen! Legendaarinen Serranon perheen saippuaooppera seuraa uusperheen ja heidän ystäviensä jokapäiväistä ja varsin tapahtumarikasta elämää.
Kummeli esittää: Kontio & Parmas
HUOM! Jaksot eivät siirry Ruudussa ilmaiskatseluun tv-esityksen tahdissa, koko kausi on katsottavissa vain Ruutu+-tilauksella. 4. kaudella poliisijohtaja Taapero saapuu Valkeakoskelle suurien organisaatiomuutosten kera! Taapero patistaa ensitöikseen sekä Otso Kontion että Ljunkan viettämään auvoisia eläkepäiviä. Auni Parmaksesta tulee koko laitoksen päällikkö, Vänskästä kenttäjohtaja ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toipuva Kostamovaara nousee ylikonstaapeliksi. Kotimainen draamakomedia.
Greyn anatomia
19. kausi nähdään vain Ruudussa yksinoikeudella ja aivan tuoreeltaan! Uusi joukko harjoittelijoita saapuu sairaalaan tuoden mukanaan innostusta, draamaa ja vähän romantiikkaakin. Lisäksi fanien suosikki Miranda Bailey tekee paluun! Amerikkalainen draamasarja.
Piiritys
Vuonna 1992 suoritettu Suomen historian ensimmäinen palkkamurha johti 55 tuntia kestäneeseen panttivankitilanteeseen, jota koko maa seurasi. Piiritys on näihin tositapahtumiin perustuva rikossarja, jossa avataan ainutlaatuista rikosvyyhtiä sekä rikollisten että poliisin näkökulmasta. Hengenvaarallisen palkkamurhaaja, vankikarkuri ja pankkiryöstäjä Larhan roolissa nähdään Aikuiset-sarjasta tuttu Elias Salonen. Piiritystilanteessa neuvottelijana toiminutta rikoskomisario Heinosta näyttelee Jussi Vatanen. Sarjan on ohjannut Jussi-palkittu Petri Kotwica. Kotimainen draamasarja.
DOC
Uusi huippudraamasarja! Andrea Fanti menettää 12 vuoden muistonsa sairaskohtauksessa ja muuttuu loistavasta ja maineikkaasta lääkäristä avuttomaksi potilaaksi. Sairaalaan sijoittuva kansainvälistä huomiota kahminut laatudraama on italialaisten vastaus Dr. Housen ja Greyn anatomian jättämään haasteeseen.
Irtiottoja
Aku Louhimiehen ohjaama 12-osainen draamasarja kertoo aikuistumisesta, riippuvuuksista, avioeroista, uusperheistä, menestyksestä ja menetyksistä. Sarjan päähenkilöt ovat kolmekymppisiä elämänsä käännekohtaan ajautuneita ihmisiä, joiden on tehtävä joku loppuelämäänsä vaikuttava valinta. Mikä on oikein ja mikä on väärin? Saako henkilökohtaista onneansa tavoitella uran tai perheen kustannuksella, kun tuntuu, että elämä kulkee ohitse? Aku Louhimiehen ohjaama, viisi Jussi-palkintoa haalinut elokuva Valkoinen kaupunki sivuaa sarjan yhtä tarinaa. Pääosia näyttelevät Mikko Kouki, Matti Ristinen, Susanna Anteroinen, Vera Kiiskinen, Laura Malmivaara, Matleena Kuusniemi, Samuli Edelman ja Janne Virtanen. Sivuosissa muun muassa Peter Franzén, Jasper Pääkkönen, Paavo Westerberg, Ville Virtanen, Jari Pehkonen, Hannele Lauri, Nina Kurkinen ja Auni Tuovinen. Käsikirjoitus Paavo Westerberg ja Mikko Kouki. Tuotanto Solar Films Inc. Kotimainen draama.
Kansan palvelija
Voiko historianopettaja kohota yllättävän pienillä ponnistuksilla politiikan huipulle, kuvitteellisen Ukrainan presidentiksi? Kansan palvelija on ukrainalainen komediasarja, jonka juonesta tuli puoliksi totta kun pääroolissa esiintyvä Volodymyr Zelenskyi valittiin Ukrainan presidentiksi vuonna 2019. Ukrainalainen sarja.
Mädät omenat
Opiskelija-aktivisti Onerva kaapataan ja lähetetään vasten tahtoaan hoitoon syrjäisen saaren mielisairaalaan. Kauhukseen hän huomaa, että saarella pidettävien naisten hoidossa on jotain pahasti vialla! Kotimainen draamasarja.
Keihäsmatkat
Seuramatkailun ensimmäiset vuodet olivat värikästä aikaa ja Suomessa tästä värikkyydestä vastasi ennen kaikkea yksi mies, matkailukeisari Kalevi Keihänen. Ruudun alkuperäissarja Keihäsmatkat on fiktiivinen draamakomedia suomalaisen seuramatkailun värikkäistä vuosista kultaisella 70-luvulla. Sekä hahmot että tarinat ovat ajankuvaa peilaavia, mutta fiktiivisiä eivätkä siten perustu suoraan tositapahtumiin. Sarja alkaa vuodesta 1972, jolloin Kalevi Keihänen (Janne Kataja) oli juuri hankkinut kaksi omaa lentokonetta ja perustanut oman lentoyhtiön Spearairin. Sarjan muissa päärooleissa nähdään mm. Jenni Banerjee, Aku Hirviniemi, Hannele Lauri, Bianca Bradey sekä Janika Terho. Kotimainen draamakomedia.
Kumman kaa
Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) yksityiselämää. Anne ja Ellu työskentelevät samassa koulussa. He viihtyvät parhaiten Ellun terveydenhoitohuoneessa, jossa viettävät välitunnit ja suuren osan tunneistakin. Välillä terveydenhoitohuoneen rauhaa häiritsevät oppilaat, rehtori Aki (Robin Svartström) ja koulukuraattori Tarja (Tiina Pirhonen). Oppilaat yrittävät saada Ellulta hoitoa, Tarja yrittää saada Ellua lopettamaan oppilaiden psykoterapoinnin ja rehtori Aki yrittää saada Annea kursseille, työntekoon ja askartelutalkoisiin. Koulun ulkopuolista ajanviettoa eli ankaraa biletystä ja "kumman kaa olisit mieluummin" -selvittelyä häiritsee Annen veli Vesa (Ilkka Merivaara), joka on aina väärään aikaan paikalla. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Annea ja Ellua näyttelevät Heli Sutela ja Minna Koskela. Muissa rooleissa mm. Ilkka Merivaara, Tiina Pirhonen, Robin Svartström, Juha Veijonen, Susanna Anteroinen ja Pamela Tola. Ohjaus Lauri Nurkse. Tuotanto Production House. Kotimainen komediasarja.
Virta
Kotimainen dekkarisarja, suomalaisten huippuammattilaisten vastaus Beckin ja Wallanderin heittämään haasteeseen. Hyytävän jännityksen ja yllättävien juonenkäänteiden ohella Virta käsittelee esikuviensa tavoin tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja. Pääosissa: Antti Virmavirta, Petteri Summanen, Laura Birn, Elina Knihtilä ja Tapio Liinoja. Kotimainen dekkarisarja.
Kylmäverisesti sinun
Paljon keskustelua herättäneen rikossarjan kolmas tuotantokausi. Käsikirjoituksen taustamateriaalina on edelleen käytetty oikeita rikostapauksia, ja tällä kertaa aineistoa on kerätty myös ulkomailta. Sarjan päähenkilö, rikospoliisi Veli Miettinen (Ville Virtanen) joutuu kohtaamaan entistä kovempia haasteita niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Keskeisissä rooleissa jatkavat myös Velin työkaveria TT:tä esittävä Antti Reini sekä Outi Mäenpää ja Leena Uotila. Tuotanto Solar Films Inc. Kotimainen draama.
Suojelijat
Kevätyö Helsingissä. Maastoauto iskeytyy Aleksanterinkadulla sijaitsevan kultasepänliikkeen ikkunasta sisään. Törmäyksestä käynnistyy kymmenen tarinaa suojelijoista. Yhdeksän suojelijoista on vartijoita ja yksi kultasepänliikkeen omistaja. Kaikilla heistä on jotakin suojeltavaa, niin hyvässä kuin pahassa. Kultasepänliikkeen lasinsirpaleista heijastuu salaisuuksia ja kohtaloita, jotka ovat syvästi inhimillisiä, emotionaalisia ja eettisiä. Sarjan henkilöt joutuvat tekemään valintoja suhteessaan ihmisiin ja maailmaan - itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen. Tarinat nivoutuvat samaan kohtalokkaaseen vuorokauteen ja kulkevat helminauhana syyn ja seurauksen tiellä. Jokaisella jaksolla on omat päähenkilönsä, jotka seuraavissa jaksoissa esiintyvät sivuhenkilöinä. Laadukkaassa kotimaisessa draamasarjassa nähdään suomalaisia huippunäyttelijöitä, muun muassa Vesa Vierikko, Jani Volanen, Sari Siikander, Tommi Korpela, Jaakko Saariluoma, Elina Knihtilä, Laura Birn, Antti Virmavirta ja Jonna Järnefelt. Sarjan ovat ohjanneet J-P Siili, Dome Karukoski, Joona Tena ja Rike Jokela. Kotimainen draama.