

Rööperi (16)
Jännitys
''Rööperi'' kertoo paitsi päähenkilöidensä Tompan ja Krisun, myös Mustalais- Karin, Arskan, Korpun, Ukin ja monen muun sekalaiseen konnajoukkoon kuuluvan kovanaaman vaiherikkaasta ja keinoja kaihtamattomasta matkasta, joka päätyy köyhyydestä rikosten kautta kunnialliseksi kansalaiseksi, linnaan - tai ennenaikaiseen hautaan. Lain kaitaa puolta valotetaan kaupunginosan oman poliisin, Koistisen, näkökulmasta. Vuoden katsotuin kotimainen "Tas on ny sellanen tilanne, et kaikki mika sielta tuli meni. Ja vahan ylikin, jos rehellisia ollaan." (131')

Sinua saattaisi kiinnostaaNäytä kaikki
VARES SHERIFFI (16)
Jussi Vares löytää kaksi ruumista Turun laitamilta: naisen, jota on ammuttu päähän, ja miehen, jonka keho on täynnä riimuja muistuttavia viiltoja, jotka viittaavat siihen, että murha olisi ollut osa hämärää rituaalia. Vuotta myöhemmin Vares palkataan tutkimaan näitä henkirikoksia. (86')
yli 5kk jäljellä
VARASTO 2 (7)
Rousku ja Raninen pakenevat työttömyyttään perustamalla rakennusalan yrityksen. Ammattitaidottomuus ei ole este ja kirjanpitokin on kunnossa, kun Rouskun anoppi hoitelee asiat. Duunariyrittäjät tietävät, että köyhä saa olla, muttei keinoton. Mutta minkä mahtaa alati umpikieroille naisille? (94')
yli 6kk jäljellä
Kummeli V (12)
Uudessa Kummeli-elokuvassa tutustutaan mm. rumputaiteilija Monkki Mähöseen, joka saapuu remontoimaan ex-bändikaverinsa kesähuvilaa. Tarina saa kauhuelokuvamaisia piirteitä, kun Monkki ja talon emäntä Stina ajautuvat törmäyskurssille. Toisessa tarinassa wannabee-moottoripyöräjengiä ja sen johtajaa Jounia nöyryytetään kyläkaupassa. Jouni tekee kostosuunnitelman, joka ammentaa vaikutteita kuuluisista action-elokuvista. Kolmannessa tarinassa matkataan 60 -luvulle. Tähtireportteri Erkki `Likasanko` Sysimetsä alkaa kirjoittaa elämänsä juttusarjaa urkukorjaaja Arvo Hakalan naisseikkailuista. Tarina saa eeppiset mittasuhteet, kun mustasukkaiset miehet alkavat kokoamaan lynkkausryhmää Hakalan pään menoksi. Neljännessä tarinassa seikkailee fantasia- ja scifiohjaaja Kurt `Kurre` von Riikonen, jonka uuden elokuvan Excalibur IV:n rahoitustilaisuus saa katastrofaalisia piirteitä. Metsästysretkellä Kurren ökyilevä tuotantoryhmä huomaa itse joutuneensa pienviljelijäperheen ajojahdin kohteiksi. Kestosuosion saavuttanut Kummeliryhmä on valjastanut mukaansa ohjaaja Aleksi Mäkelän sekä kotimaan kuumimmat komediatähdet, joten luvassa on tyylipuhdasta Kummelihuumoria entistäkin vauhdikkaammalla ja ronskimmalla otteella. (97')
yli 5kk jäljellä
The Storage (12)
Antero Rousku on maalikaupan varastomies. Hän tekee raakaa lihasvoimaa kysyvää työtä, jossa maalisävyjä sekoitetaan ja remonttimateriaaleja kannetaan paikasta toiseen jokapäiväisen leivän eteen. Rouskulle pelkkä leipä ei riitä, vaan hän myy ohi kirjanpidon työnantajansa tavaraa kaupassa asioivalle Jylhäkorvelle. Rouskun työtoveri kellarivarastossa on Raninen, jonka elämä rakentuu työnteosta, riidoista vaimon kanssa sekä lottoamisesta. Raninen haluaa voittaa päävoiton, mutta hän tahtoo saada oikeat numerot juuri siinä järjestyksessä, missä ne lottokoneesta pullahtavat. Rouskun vapautta uhkaa suhde maalikaupan myyjättäreen, Karitaan. Rousku haluaa pitää naisen etäällä itsestään, paitsi ollessaan tämän sängyssä. Karita taas on päättänyt toisin... (95')
29 päivää jäljellä
Veijarit (12)
Veijarit on rosoisen urbaani buddy-komedia kahden nuoren miehen ystävyydestä ja heidän epätoivoisesta yrityksestään elää jokainen hetki täysillä. Vältelläkseen normaalia elämää ja tunteakseen itsensä ikuisesti nuoriksi, Saku (Mikko Leppilampi) ja Ässä (Antti Luusuaniemi) yllyttävät toinen toistaan yhä hurjimpiin ja huvittavampiin tempauksiin. Veijarit hurmaavat naiset sukkeluudella, ratkovat ongelmat kuin koulupojat eivätkä juuri murehdi tulevaisuudesta. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Ässä tapaa Annan, elämänsä rakkauden. Ässän arvot muuttuvat rakastumisen myötä ja Saku jää auttamattomasti jalkoihin. Jokaisen parisuhteen takana on yksi unohdettu ystävä ja Sakun onkin keksittävä uusia keinoja saadakseen ystävänsä takaisin. (96')
29 päivää jäljellä