

Lapsi tuntemattoman kanssa
Dokkari, Perhe ja vanhemmuus, Reality ja tositapahtumat
Mitä sinä tekisit, jos elämäsi suurin unelma olisi saada lapsi ja biologinen kellosi tikittäisi viimeisillään, mutta viereltäsi puuttuisi kumppani? Jenni Alexandrovan luotsaama dokumentaarinen realitysarja Lapsi tuntemattoman kanssa seuraa suomalaisten 25-45 -vuotiaiden sinkkujen yritystä saada oma lapsi toisen samassa tilanteessa olevan kanssa. Kyseessä on maailmalla yleistyvä co-parenting eli kumppanuusvanhemmuus, joka tarkoittaa, että lasta toivovat sopivat keskenään lapsen hankkimisesta ja kasvattamisesta, mutta eivät lähtökohtaisesti asu yhdessä tai ole keskenään rakkaussuhteessa. Ohjelman asiantuntijoina toimivat psykologi Kalle Partanen, kumppanuusvanhemmuuden asiantuntija, psykoterapeutti Kaisa Niittynen sekä perhe- ja lasten oikeuksien asiantuntija, asianajaja Marja Välilä. He toimivat päähenkilöiden tukena koko prosessin ajan, leiriltä vauva-arkeen saakka. Luvassa on ajatuksia herättävä ja koskettava sarja, jossa päähenkilöt päästävät katsojat seuraamaan intiimiä ja monelle kipeääkin matkaa vanhemmaksi perinteisestä poikkeavalla tavalla. Kotimainen realitysarja.
1 - "Haluan lapsen"
Kausi 1. Jakso 1/10. "Haluan lapsen". UUSI SARJA ALKAA! Toisilleen entuudestaan tuntemattomat kohtaavat Suomen ensimmäisellä kumppanuusvanhemmuusleirillä. Kumppanuusvanhemmuudessa kaksi vanhemmaksi haluavaa hankkii yhteisen lapsen ilman romanttista parisuhdetta. Kotimainen realitysarja. (41')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
1 - "Haluan lapsen"
2 - "Valitsen sinut"
Kausi 1. Jakso 2/10. "Valitsen sinut". Kumppanuusvanhemmuusleirin päätteeksi osallistujat nimeävät sen leiriläisen, jonka kanssa haluavat jatkaa lapsiunelman toteuttamista. Kuka löytää sopivan isä- ja äitiehdokkaan, entä kuka päättää jatkaa kumppanin etsintää muualta? Kotimainen realitysarja. (41')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
2 - "Valitsen sinut"
3 - Tiivistä tutustumista
Kausi 1. Jakso 3/10. Tiivistä tutustumista. Leirin jälkeen tunteet ottavat vallan. Hanna tajuaa tehneensä virheen. Totuus paljastuu: Arin ja Riinan suhde joutuu heti koetukselle. Thomas tapaa uusia ehdokkaita. Kuinka unelmaa kohti edetään? Kotimainen realitysarja. (42')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
3 - Tiivistä tutustumista
4 - Yllättäviä tunteita
Kausi 1. Jakso 4/10. Yllättäviä tunteita. Ari ja Riina ryhtyvät yrittämään lasta. Thomas ja Krista tekevät suuren päätöksen. Hanna ja Marco yllättyvät vahvoista tunteistaan. Millainen suhde kumppanuusvanhemmuussuhde oikein on? Kotimainen realitysarja. (41')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
4 - Yllättäviä tunteita
5 - Kristan uusi kumppani
Kausi 1. Jakso 5/10. Kristan uusi kumppani. Kristan ja uuden kumppanuusvanhemman Jonnin suhde etenee nopeasti. Ari ja Riina sekä Hanna ja Marco allekirjoittavat ensimmäiset yhteiset sopimuksensa. Mistä kaikesta kumppanuusvanhempien kannattaa keskustella ja sopia etukäteen? Kotimainen realitysarja. (42')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
5 - Kristan uusi kumppani
6 - Onnellista uutta vuotta
Kausi 1. Jakso 6/10. Onnellista uutta vuotta. Krista saa vertaistukea kumppanuusvanhempi Jani Toivolalta. Hannan ja Marcon ristiriidat alkavat hiertää yhteistä kumppanuusvanhemmuusmatkaa. Arin ja Riinan vuosi vaihtuu onnellisissa tunnelmissa. Kotimainen realitysarja. (42')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
6 - Onnellista uutta vuotta
7 - Lapsia ei tehdä, niitä saadaan
Kausi 1. Jakso 7/10. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Kumppanuusvanhemmille konkretiosoituu, kuinka vaikeaa raskaaksi tuleminen voi olla. Riina ja Ari kokevat suuria tunteita. Hanna tekee suuren päätöksen. Krista ja Jonni ryhtyvät lapsentekoon. Kotimainen realitysarja. (41')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
7 - Lapsia ei tehdä, niitä saadaan
8 - Vihdoinkin
Kausi 1. Jakso 8/10. Vihdoinkin. Arin ja Riinan suhde rakoilee, mutta pari jaksaa jatkaa. Krista kokee pakahduttavaa onnea kuullessaan sikiön sydänäänet. Hanna päättää yrittää viimeisen kerran. Kotimainen realitysarja. (39')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
8 - Vihdoinkin
9 - Synnytys käynnistyy
Kausi 1. Jakso 9/10. Synnytys käynnistyy. Krista ja Jonni valmistautuvat tulevaan synnytykseen synnytysvalmennuksessa. Ari ja Riina ovat umpikujassa. Hanna paljastaa lapsensa sukupuolen. Kristan synnytys alkaa. Kotimainen realitysarja. (42')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä
9 - Synnytys käynnistyy
10 - Elämä mullistuu
Kausi 1. Jakso 10/10. Elämä mullistuu. Suuret unelmat toteutuvat kun Kristan ja Jonnin sekä Hannan tyttäret saapuvat maailmaan. Ari ja Riina puivat kipeää eroaan. Kuinka päähenkilöiden elämä muuttuu? Sarja päättyy. Kotimainen realitysarja. (42')
yli 3kk jäljellä
remove_red_eye Ilmaisena yli 3kk jäljellä