Neljä Ruusua - Ohikiitäviä tähtihetkiä

Neljä Ruusua - Ohikiitäviä tähtihetkiä

Musiikki

Suomalaisen popmusiikin kulmakiviin lukeutuva Neljä Ruusua täytti viime vuonna huikeat 35-vuotta. Dokumentti "Neljä Ruusua - Ohikiitäviä tähtihetkiä" kuvaa yhtyeen syntytarinan, kuinka kaveruksista kasvoi vuosien saatossa yksi maamme ikonisimpia ja suurimpia pop-yhtyeitä. Dokumentissa hauskoja tarinoita matkan varrelta yhtyeen lisäksi jakavat mm. Ismo Alanko, Aki Tykki, Costello Hautamäki ja Kalle Ahola. Lisäksi kurkistetaan yhtyeen uran eri vaiheisiin lukuisten arkistomateriaalien muodossa. Dokumentin on kuvannut, ohjannut ja editoinut Lemo. Kotimainen musiikkiohjelma.

Katso: Jakso Poista suosikeistaLisää suosikiksi
Neljä Ruusua - Ohikiitäviä tähtihetkiä

Neljä Ruusua - Ohikiitäviä tähtihetkiä

13.6.2018
Suomalaisen popmusiikin kulmakiviin lukeutuva Neljä Ruusua täytti viime vuonna huikeat 35-vuotta. Dokumentti "Neljä Ruusua - Ohikiitäviä tähtihetkiä" kuvaa yhtyeen syntytarinan, kuinka kaveruksista kasvoi vuosien saatossa yksi maamme ikonisimpia ja suurimpia pop-yhtyeitä. Dokumentissa hauskoja tarinoita matkan varrelta yhtyeen lisäksi jakavat mm. Ismo Alanko, Aki Tykki, Costello Hautamäki ja Kalle Ahola. Lisäksi kurkistetaan yhtyeen uran eri vaiheisiin lukuisten arkistomateriaalien muodossa. Dokumentin on kuvannut, ohjannut ja editoinut Lemo. Kotimainen musiikkiohjelma. (99')

Neljä Ruusua - Ohikiitäviä tähtihetkiä

Sinua saattaisi kiinnostaa

Haapasalon Suomi

Haapasalon Suomi

Haapasalon Suomi on matkailusarja, joka johdattaa katsojat mielenkiintoisiin kotimaan kohteisiin. Näyttelijä ja juontaja Ville Haapasalo on tullut tunnetuksi elokuvaroolien ohella matkailusarjoistaan, joissa hän on kiertänyt maailman ääriä. Nyt Ville esittelee ensimmäistä kertaa Suomen erikoisia nähtävyyksiä tv-katsojille. Haapasalon suosikkiharrastus saunominen ei myöskään jää paitsioon vaan Ville ottaa löylyt jokaisessa vastaantulevassa saunassa. Kotimainen ohjelma.
Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti

Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti

Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti korkkasi Töölönlahden uuden tapahtumapuiston 12. kesäkuuta ja lavalle nousi huippukattaus tämän hetken suurimpia kotimaisia tähtiä! Sarjassa nähdään Antti Tuiskun, Chisun, Erinin, Kaija Koon, Lauri Tähkän, Mikael Gabrielin ja The Rasmuksen keikkataltioinnit. Kotimainen musiikkiohjelma.
Ride with Norman Reedus

Ride with Norman Reedus

The Walking Dead -näyttelijä ja moottoripyöräintoilija Norman Reedus vie katsojat tien päälle tutustumaan moottoripyöräkulttuuriin ja sen historiaan ympäri Yhdysvaltoja. Sarjassa Reedus tutustuu myös moottoripyöräkeräilijöihin, -mekaanikkoihin ja -rakentajiin. Jokaisessa jaksossa Reeduksen seuraan liittyy yksi hänen ystävistään, joka jakaa kiinnostuksen moottoripyöriä kohtaan. Sarjassa esitellään myös erilaisia moottoripyöriä. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
Jaksa paremmin

Jaksa paremmin

Ohjelmassa käsitellään terveellisen elämän perusasioita. Selvitetään mm. miten ravinto, lepo ja liikunta vaikuttavat mielenterveyteen. Eri alojen asiantuntijat esittelevät liikuntalajeja, kertovat taustoja ja antavat ravintotietoutta ja ideoita parempaan jaksamiseen. Kotimainen lifestyleohjelma.
Driver

Driver

Vince ryhtyy rikollisjengin kuskiksi. Aluksi työ on jännää, mutta kun jengi suunnittelee isoa rikosta, Vince joutuu harkitsemaan elämänsä suuntaa. Hänen päätöksensä aloittaa tapahtumaketjun joka vaarantaa hänen perheensäkin. Englantilainen draamasarja.
Erikoisliikemiehet

Erikoisliikemiehet

Legendaarisella Pirkka-Pekka Peteliuksella ja Radio Suomipopin suosikkijuontajalla Juha Perälällä on missio! He aikovat pelastaa pienten kylä- ja kivijalkakauppojen tulevaisuuden! Kotimainen realitysarja.
Merimaili

Merimaili

Merimaili on veneilyyn ja vesillä liikkumiseen keskittyvä ohjelma. Sarjassa tutustutaan mielenkiintoisiin veneilyä harrastaviin henkilöihin sekä vieraillaan veneilykohteissa eripuolilla Suomea. Kotimainen veneilyohjelma.
Loirinuotiolla

Loirinuotiolla

Ainutlaatuinen ohjelmasarja, jossa Vesa-Matti Loiri kutsuu ystäviään, työtovereitaan ja tuttaviaan viettämään päivän hänelle rakkaissa paikossa Lapissa, Inarijärvellä. Sarjassa Loirin vieraina nähdään mm. tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Teemu Selänne, Jari Litmanen, Ville Haapasalo, Lenita Airisto, Aku Hirviniemi, Robin ja monia kiinnostavia kasvoja eri elämänalueilta ja Vesa-Matti Loirin elämän varrelta. Kotimainen sarja.
Haapasalo ja kaverit

Haapasalo ja kaverit

Haapasalo ja kaverit on viihdyttävä keskusteluohjelma, jossa kymmenen kotimaista julkisuudesta tuttua henkilöä vie näyttelijä Ville Haapasalon lomalle omaan suosikkikohteeseensa. Haapasalon matkakumppaneina nähdään kevään aikana mm. Robin, Mikael Gabriel, Teuvo Hakkarainen, Michael Monroe, Matti Nykänen, Anni Hautala ja Aki Palsanmäki. Julkkikset ja matkakohteet vaihtuvat jaksoittain, ja kohteita ovat esimerkiksi Los Angeles, Sarajevo, Pariisi, Berliini ja Venetsia. Kotimainen ohjelma. Kotimainen matkailuohjelma.
Kampus liekeissä

Kampus liekeissä

Komediasarjassa seurataan opiskelija-asuntolan hervotonta meininkiä! Pääosissa nähdään muun muassa Ryan Hansen, Jamie Chung, Andrew Bachelor, Juliette Goglia ja Graham Rogers. Amerikkalainen komediasarja.
ANTTI TUISKU: Mun on pakko twerkkaa LIVE

ANTTI TUISKU: Mun on pakko twerkkaa LIVE

Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku esiintyy keväällä 2018 kattavalla hallikiertueella. Kiertue päättyy Helsingin Hartwall Arenalle toukokuussa. Kotimainen musiikkiohjelma.
Haapasalo goes lomalle

Haapasalo goes lomalle

Haapasalo goes lomalle -sarjassa näyttelijä Ville Haapasalo seikkailee lomatunnelmissa Karibian saarilla, kuten Kuubassa ja Jamaicalla. Kotimainen matkailuohjelma.