Nordisk Film+
Suomalaisten suosikit valkokankailta kotisohville
- Paras kattaus kotimaisia leffoja
- Valikoituja leffoja pohjoismaista ja Hollywoodista
- Suosikkisarjoja ja -leffoja lapsille
Maria ja Henry viettävät joulua hotellissa Etelä-Thaimaassa kolmen pienen lapsensa kanssa. Joulukuun 26. päivän aamuna perhe rentoutuu uima-altaan äärellä, ja yhtäkkiä idyllistä tulee heidän pahin painajaisensa. Maria katsoo järkyttyneenä, kun pikimusta aalto tulee yllättäen näkyviin ja vyöryy äänekkäästi hotellin pihan yli kohti häntä. Perhe joutuu eroon toisistaan, ja silmänräpäyksessä mikään ei ole ennallaan. Perhe kamppailee hengestään ja yrittää löytää jälleen toisensa. Selviytyminen on tositarina erään perheen eloonjäämistaistelusta, kun tsunami iski Kaakkois-Aasiaan vuonna 2004. Elokuva saa katsojan arvostamaan elämää ja voimia, jotka löytyvät yllättävissä tilanteissa.
Suomalaisten suosikit valkokankailta kotisohville
Jos sinulla on jo voimassaoleva tilaus, kirjaudu sisään.