TVOF-lavan valtaavat italialainen heavy-tohtori, poikabänditähti ja death metal -postikuski!

today 19.1.2015 klo 14:50
schedule1min

TVOF:n Ääni ratkaisee -jaksossa torstaina 22.1. ovat mukana väitöskirjaa heavystä tekevä Paolo Ribaldini, INDX-poikabändin Ari Puro ja punkia laulava postiautokuski Jaakko Heiska. Perjantaina 23.1. TVOF-lavalle nousevat Elna Romberg, jonka puoliso on ex-tenavatähti, TVOF:n tuotannossa aiemmin työskennellyt Kiia Kullberg ja kansainvälisiä laulukisoja kiertänyt Sara Hanski. The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -jaksoissa ollaan tällä viikolla puolessavälissä: torstaina 22. tammikuuta nähdään viides ja perjantaina 23. tammikuuta kuudes Ääni ratkaisee -jakso. Myös Tarja Turusen joukkue on puoliksi täysi: hänellä on tiimissään kuusi laulajaa. Olli Lindholmilla ja Michael Monroella laulajia on viisi, Redramalla neljä. Viidennessä Ääni ratkaisee -jaksossa 22. tammikuuta laulavat: 1. Paolo Ribaldini, 28, Helsinki Italiassa syntynyt Paolo muutti reilut kaksi vuotta sitten Helsinkiin tekemään väitöskirjaa heavy-musiikista. Voice-formaatti on hymyileväiselle Paololle tuttu jo entuudestaan: hänen hyvä ystävänsä Giacomo Voli tuli toiseksi Voice of Italiassa. 2. Ina Möller, 22, Helsinki Ina työskentelee vaatemyyjänä ja haaveilee omasta tatuointi-lävistysliikkeestä; hän lupaa tehdä Axl Smithille lävistyksen ”ihan minne tahansa”. Ina osallistui jo TVOF:n ensimmäiselle kaudelle, mutta jännitti omien sanojensa mukaan niin paljon, ettei saanut ääntään auki. 3. Ari Puro, 30, Seinäjoki Ari tuli kymmenen vuotta sitten julkisuuteen INDX-poikabändissä. ”Se oli hieno kokemus. Siinä oppi hyvin paljon nuorena kloppina, mutta se työ jäi tavallaan kesken”, toteaa Ari, joka myöntää potevansa parhaillaan kolmenkympin kriisiä. Hänen musikaaliseen ystäväpiiriinsä kuuluvat edellisten kausien TVOF-kilpailijat Jesse Kaikuranta, Christa Renwall ja Sanna Hannus. 4. Elina Niemi, 20, Järvenpää Elina opiskelee matkailualaa ja on aktiivinen seurakuntanuori; hän on muun muassa työskennellyt kolme kesää esilaulajana konfirmaatioissa. Huumorintajuinen Elina myöntää Axlin haastattelussa, että hän on tapetoinut kotinsa seinät pitkälti suosikkinäytteiljänsä Benedict Cumberbatchin kuvilla. 5. Janet Lauronen, 22, Turku Janet työskentelee myyjänä ja harrastaa musiikkia: hän on soittanut aiemmin pianoa ja opiskellut itsekseen soittamaan kitaraa. Laulutaitonsa hän on testannut myös X-Factor-kisassa. 6. Margarita Haatanen, 29, Helsinki Pietarista kuusivuotiaana Helsinkiin muuttanut Margarita opiskelee musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa ja opettaa laulua. Hänen rakkain harrastuksensa on vaatteiden suunnittelu, ompeleminen ja tuunaaminen. Hän tekee myös koruja kierrätysnahasta – ja lupaa tehdä Axlillekin korun tilaustyönä. 7. Jaakko Heiska, 33, Helsinki Postiautokuski Jaakko kertoo harrastavansa bändinsä keikoilla ”absurdia puskafarssiteatteria”. Hänellä on kaksikin yhtyettä: melodista death metalia soittava Cause of Death ja punk-bändi Rankkuri. Jaakon kaverit kuvailevat häntä: ”Maailman miellyttävin ihminen, joka huutaa kuin täysin riivattu. Näyttää Turun rumimmalta gootilta.” Hänen kavereihinsa kuuluu myös TVOF-voittaja Antti Railio. Kuudennessa Ääni ratkaisee -jaksossa 23. tammikuuta laulavat: 1. Johanna Tolonen, 38, Pieksämäki Johannalla on oma bändi, joka kiertää esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa. Lisäksi hän harrastaa teatteria, ratsastusta ja koiria. Ystävät korostavat Johannan eläinrakkautta. ”Heillä on kotona lähes kymmenen koiraa!” 2. Heidi Sundström, 23, Helsinki Heidi on perinyt musikaalisuutensa isältään, joka oli muusikko. Hän on kisannut myös Idolsissa useina vuosina. Laulamisen lisäksi Heidi rakastaa myös päivätyötään kaupan kassalla. ”Olen kerännyt uskollisen kanta-asiakaskaartin, jotka muistavat minua usein erilaisilla lahjoilla ja muilla huomionosoituksilla.” 3. Elna Romberg, 30, Helsinki Freelance-muusikko Elna opettaa laulua ja ruotsia. Hänen miehensä Christopher voitti Tenavatähti-kilpailun 1991. Pariskunnan ja heidän sisarustensa lauluyhtye Romberg on suosittu ruotsinkielisten suomalaisten keskuudessa. Yhtyeeseen kuuluu toinenkin pariskunta: Elnan sisko Jenna ja Christopherin veli Christer. 4. Markus Lakanen, 26, Helsinki Markus laulaa ja soittaa kitaraa Soul Magnet -bändissä, jonka kappaleet hän on myös pääosin sanoittanut ja säveltänyt. Hän aloitti bänditouhut jo lukioaikoina, jolloin hän oli mukana useissa kokoonpanoissa aina gospel-yhtyeestä kasarirock-coverbändiin. 5. Kiia Kullberg, 23, Helsinki Kiia opiskelee televisio- ja radiotuotantoa. Hän on aiemmin ollut töissä Nelosella ja tehnyt kolme vuotta TVOF:n nettiklippejä ohjelman lähetysautossa. ”Päätin, että nyt on minun aikani olla täällä kameran toisella puolella. Antakaa se mikki mulle!” 6. Ilona Sola, 28, Helsinki Ilona on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi, ja keväällä hän valmistuu myös tanskalaisesta Complete Vocal Institutesta. TVOF:ssa on aiemmin nähty useita Ilonan koulukavereita: Sofia Tarkkanen, Camilla Bäckman ja ensimmäisen kauden finalisti Saara Aalto. 7. Sara Hanski, 22, Tumba Saralla on sukujuuret Kajaanissa ja Oulussa ja runsaasti kansainvälistä laulukokemusta: hän on osallistunut aiemmin laulukilpailuihin Ruotsissa, Venäjällä ja Italiassa sekä opiskellut musiikkia Lontoossa. 8. Markus Liukkonen, 37, Espoo Markkinointipäällikkönä työskentelevä Markus tekee vapaa-ajallaan gospel-musiikkia ja urheilee neljän lapsensa kanssa. Hänen tulkintansa kappaleesta Kaksi puuta saa Olli Lindholmin poukkoamaan pystyyn ja yhtymään lauluun. The Voice of Finland torstaina 22.1. ja perjantaina 23.1. kello 20 Nelosella.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close