Olli Lindholm kaivelee jälleen menneitä - tällä kertaa "uhrina" Sami Yaffa!

today 19.2.2015 klo 08:00
schedule1min

The Voice of Finland -tähtivalmentaja Olli Lindholm on kuluneen kauden aikana nostanut useaan otteeseen esille hänen ja valmentajakollega Michael Monroen menneisyyteen liittyviä muistoja. Osa asioista on jäänyt painamaan Ollin mieltä ja mikäs sen oivallisempi tilaisuus selvitellä välejä kuin lähes vierekkäisissä tähtivalmentajatuoleissa istuen. Ääni ratkaisee -vaiheessa kisaaja Antti Haverisen kappalevalinta Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma sai Ollin muistelemaan Pellen bändin alkuaikoja. Tuolloin Hanoi Rocksissa jo vaikuttanut Michael hänen mielestään varasti yhtyeestä oivallisen kitaristin ja basistin tarkoittaen tietenkin Andy McCoyta ja Sami Yaffaa. Perjantaina 20. helmikuuta The Voice of Finlandin sarjassaan toisessa Kaksintaistelu-jaksossa Olli palaa jälleen hamalle 80-luvulle. Tällä kertaa muistelon kohteena on tosin Michaelin apuvalmentaja Sami Yaffa. Mitä asiaa Ollilla mahtaa olla muusikkotoverilleen? Katso ennakko perjantain jaksosta! The Voice of Finlandin kaksituntiset Kaksintaistelu-jaksot Nelosella perjantaisin kello 20.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close