Aki uhmakkaana iltanuotiolla: vannoo kostoa, jos "kettu menee koloon"
Aki näkee iltanuotiolla tyttöystävästään Ritasta materiaalia, joka ei miestä miellytä: Ritaa sinnikkäästi liehitellyt Henkka ilahduttaa kaunotarta varsin eroottisella sylitanssilla ja lähettää Akille provosoivat terveiset. Porilaisen pokka pitää, eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole syytä huoleen, ainakaan ihan vielä. ”Eipä siinä mennyt kettu koloon vielä täsä vaiheessa”, Aki muotoilee pohdintansa soveliaan käytöksen rajoista. Mies sanoo kuitenkin olevansa valmis kostamaan, jos joku saa hänen daaminsa vieteltyä: "Jos lähdetään koston kierteeseen, niin kyl mä hyppään pää edellä a

Kuukauden puhumattomuus päättyi yllättävällä tavalla – tätä Artulle ja Leenulle kuuluu nyt

Leenu katsoo Artun viimeistä iltanuotiovideota hurjistuneen näköisenä – "Olen kuluttanut kuusi vuotta turhaan"

Nina ja Johan poistuivat viimeiseltä iltanuotiolta pariskuntana – Näin suhteelle kävi kameroiden sammuttua

Viskipäissään toheloinut Johan joutuu iltanuotiolla piinapenkkiin – Nina ei lepy: "Kuin olisin heittänyt avopuolisoni bordelliin"

Leo erosi puolisostaan Joannasta ja kihlautui sinkku-Disan kanssa Temppareissa – näin hänellä ja Disalla menee nyt

Romanssi roihahti Temppareissa – Joanna ja Nero kertovat nykytilanteestaan: "Kaikki eivät olisi uskoneet"

Leon ele viimeisellä iltanuotiolla saa Joannalta viileän vastauksen – murtuu kyyneliin: "En halua muistutusta sinusta"

Mika ja Pirita kertovat kuulumisiaan viimeisen iltanuotion jälkeen – tämä on ollut erityisen vaikeaa

Joannan ja Neron unelmatreffeillä puhutaan vakavasti yhteisestä tulevaisuudesta: "Löytyi ihminen, kenen kanssa klikkaa"

Julia ja Semi poistuivat Temptation Islandilta käsi kädessä – näin heillä menee nyt

Varo juonipaljastuksia! Unelmatreffien odottamaton käänne shokeeraa – ensimmäinen kerta TIS-historiassa: "Oletko tosissasi?"

Unelmatreffit alkavat! Keskustelu parisuhteesta äityy raikuvaksi riidaksi: "En haluaisi tuollaista suhdetta!"

Artun toiminta saa Leenun järkyttymään iltanuotiolla – kuuden vuoden suhde epävarmalla pohjalla: "Sanoinkuvaamatonta"

Sami Kurosella salainen rooli ensimmäisellä TIS-kaudella – tätä ei koskaan nähty televisiossa: "Olin tolpan takana"

Varattu mies keskellä erikoista kolmiodraamaa – kaksi sinkkua liehittelee: "Eivät pitäneet sopivana"

Nina pääsee todistamaan Johanin törttöilyä iltanuotiovideolla – Heittää viiltävän kommentin

Leoa odottaa iltanuotiolla valtaisa pettymys – "Vainillan laukaukset" eivät tule yllätyksenä: "Lusikoita jakoon"

Ylenmäärin nautittu viski saa Maajussi-Johanin humaltumaan – puuhailee sinkun kanssa kyseenalaisia keskellä juhlia
Sinua saattaisi kiinnostaaNäytä kaikki
Irlannin OnlyFans-tähdet
Tutustumme OnlyFansin sisällöntuottajiin muutaman satasen nettoajista aina heihin, joiden tilipussi paisuu sadoilla tuhansilla kuukausittain. Nämä nuoret liitäjät elävät unelmaansa netissä, mutta totuus aikuisviihteen takana ei aina ole sitä, miltä se ulospäin näyttää. Englantilainen dokumentti.
Rikkaat ja rahattomat
Rikkaat ja rahattomat käsittelee suorasukaisesti ja lämminhenkisesti aihetta, josta monien on vaikeaa puhua: rahaa. Sarjassa päähenkilöt astuvat toistensa saappaisiin vaihtamalla viikoksi kotejaan ja lompakoitaan. Miten huomattavasti suurempaan viikkobudjettiin tottunut perhe sopeutuu niukempaan budjettiin, ja mitä suurempi määrä rahaa mahdollistaa pienempään budjettiin tottuneelle perheelle? Jaksojen lopuksi vaihtoparit tapaavat toisensa ja keskustelevat siitä, millaisia ajatuksia vaihtoviikko on heissä herättänyt. Kotimainen realitysarja.
Temptation Island Suomi: Bileet
Temptation Islandin juhlissa valvotaan aamuyön pikkutunneille asti, mutta vain murto-osa illan tapahtumista päätyy ohjelmaan. Minkälaisia keskusteluja hämyiset illat pitävät sisällään ja minkälaisista houkuttelevista tilanteista varatut itsensä löytävät? Nyt on mahdollisuus viipyä näissä illoissa ajan kanssa ja seurata juhlaväen menoa ja mielenmaisemaa entistäkin lähempää. Kotimainen realitysarja.
Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa
Monissa liemissä marinoidut burgerimiehet Akseli Herlevi ja Ossi Lahtinen palaavat Amerikkaan! Ravintoketjun huipulla kaahaavien kaverusten burgerinmakuinen road trip alkaa Tyynen meren rannalta Seattlesta ja kulkee Kalliovuorten läpi Teksasiin, jatkuu Mississippi-jokea pitkin Memphisiin ja Nashvilleen ja päättyy Alabaman kautta Atlantaan ja Atlantin valtamerelle. Kotimainen ruokaohjelma.
Koskinen
Koskinen jatkuu täysin uusilla jaksoilla Ruudussa kesällä! 3. kaudella Sakari Koskisen elämässä puhaltavat uudet tuulet. Perhekoti on vaihtunut asuntovaunuun, rakas ystävä on menehtynyt ja ensimmäinen lapsenlapsi syntyy pian. Työrintamalla ei ole luvassa helpotusta ja Koskinen joutuu taistelemaan rakkaidensa puolesta. Vierailevina näyttelijöinä kaudella nähdään muun muassa Heli Sutela, Sami Hintsanen, Kari-Pekka Toivonen ja Heikki Hela. Kotimainen rikossarja.