Näitä asioita Tähdet tähdet -hurmuri tekee salaa!

today 24.4.2015 klo 12:00
schedule11min

”Bändini kannalta olisi kiva, jos nyt meneillään oleva hype säilyisi mahdollisimman pitkään”, kertoo Tähdet Tähdet – ohjelmassakin menestystä saanut Roope Salminen tämän viikon Loop Looksissa. Miehen mukaan yllättäen iskenyt julkisuus ei ole muuttanut häntä ihmisenä mihinkään suuntaan. ”Vielä joulukuussa kukaan ei tiennyt kuka olen, enkä ole sen ihmeellisempi tyyppi nyt kuin silloinkaan”, Salminen sanoo. Julkkiksilla on aina tietty julkisuuskuva, ja niinpä Roopelta kysytäänkin, millainen tyyppi hän oikeasti on? ”Olen kauhea nörtti. Tilaan Spidermania kotiin ja pelaan pöytäroolipelejä”, Roope naurahtaa. Tästä seuraa mielenkiintoinen selostus sitä, mitä pöytäroolipelit oikein ovat ja miten niitä oikein pelataan. Roopen suku on täynnä hienon uran tehneitä taiteilijoita, kuten Roopen täti Krisse ja isä Eppu Salminen. ”Suurin anti, minkä olen perheeltäni saanut, on ollut realismi julkisuuden suhteen. He ovat pysyneet ihan samanlaisina nöyrinä tyyppeinä julkisuudestaan huolimatta.” Loop Looksista selviää myös tällä viikolla hiukan Roopen vaatemakua, sillä mies laitetaan tekemään valintoja kahden asukokonaisuuden väliltä. Katso jaksosta, kumman asun mies valitsee. Loop Looks -ohjelmaa juontaa Loopin Jekku Berglund.

Sallittu kaikenikäisille
close