Sannin suunnitelmissa oli hengähdystauko, mutta sitten tuli Vain elämää -puhelu: "Sit mä ajattelin, että taas mennään!"

today 2.6.2015 klo 07:59
schedule2min

Laulaja-lauluntekijä Sannin tyyli on uskottava, rohkea ja mukaansatempaava. Sanni säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse, joten hän todellakin tietää, mistä laulaa. Hänen sanoituksensa ovat rehellisiä tarinoita nuoren naisen elämästä tämän päivän maailmassa. 
Sannin esikoisalbumi Sotke mut on myynyt platinaa, ja hänet on palkittu vuonna 2013 naissolistin Emma-palkinnolla. Lahjakkaan artistin toisen albumin Lelun sinkkulohkaisu 2080-luvulla on parhaillaan yksi radioiden soitetuimmista biiseistä.
 
”Jotenkin mua kiehtoisi kuulla Virve Rostin versio biisistä 2080-luvulla, koska hänellä on niin magee tunnistettava ja kohtalokas laulusoundi. Voisi olla aika riipaiseva versio”, Sanni miettii.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close