Temptation Island Suomi

Temptation Island Suomi

Kotimaiset suosikit, romantiikka ja parisuhde, reality ja tositapahtumat

Temptation Islandin neljännellä kaudella Thaimaahan matkustaa neljä erilaista pariskuntaa, joilla jokaisella on oma syynsä lähteä testaamaan suhteensa kestävyyttä. Heitä viettelemään matkustaa tuttuun tapaan joukko komeita ja kauniita sinkkuja. Uuteen kauteen mahtuu myös muutamia kutkuttavia uudistuksia, jotka liittyvät esimerkiksi sinkkujen pudottamiseen, treffeihin ja bileteemoihin. Kauden suurin uudistus on kuitenkin jokaisen torstaijakson jälkeen nähtävä extraohjelma. Siinä nähdään pariskuntien tunnelmia iltanuotioiden jälkeen, kulissien takaisia tapahtumia sekä pudonneiden sinkkujen haastatteluja. Sekä pääohjelman että extraohjelman juontaa Sami Kuronen. Kotimainen realitysarja. SARJA ALKAA NELOSELLA JA RUUDUSSA 14.3. KLO 22!

Katso: Jakso 10Poista suosikeistaLisää suosikiksi
1 - Paratiisi ja 24 kiellettyä hedelmää

1 - Paratiisi ja 24 kiellettyä hedelmää

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 1/20. Paratiisi ja 24 kiellettyä hedelmää. Neljä pariskuntaa saapuu Temptation Islandille laittaakseen suhteensa testiin. Ensimmäisen päivän iltana vietetään jo hurjia tutustumisbileitä sinkkujen kanssa. Kotimainen realitysarja. (42')

1 - Paratiisi ja 24 kiellettyä hedelmää

2 - Itkuiset hyvästit

2 - Itkuiset hyvästit

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 2/20. Itkuiset hyvästit. Edellisillan bileistä toipuminen aiheuttaa morkkista ja hämmennystä varsinkin miesten leirissä. Pariskuntien herkät jäähyväiset rannalla vaihtuvat pahaan mieleen, kun edessä on ensimmäinen iltanuotio. Kotimainen realitysarja. (42')

2 - Itkuiset hyvästit

3 -

3 - "Mun kanssa treffeille lähtee..."

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 3/20. "Mun kanssa treffeille lähtee...". Pariskunnat valitsevat ensimmäiset treffikumppaninsa allasseremoniassa ja kokeilevat ensimmäistä kertaa treffailua sinkkujen kanssa. Illalla laitetaan taas bilevaihde päälle. Kotimainen realitysarja. (42')

3 - "Mun kanssa treffeille lähtee..."

4 - Täydellisiä treffikumppaneita

4 - Täydellisiä treffikumppaneita

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 4/20. Täydellisiä treffikumppaneita. Temptation Island on vasta alussa, mutta treffeillä on monien parien välillä jo selvää vipinää. Se ei jää huomaamatta iltanuotiolla, vaan kuvamateriaali kuohuttaa molemmissa leireissä. Kotimainen realitysarja. (42')

4 - Täydellisiä treffikumppaneita

5 - Onnea Suomi!

5 - Onnea Suomi!

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 5/20. Onnea Suomi!. Edessä on toiset treffit ja joillekin on jo ihan selvää, kenen kanssa he haluavat aikaansa viettää. Illalla molemmissa resorteissa juhlitaan itsenäisyyspäivää. Kotimainen realitysarja. (42')

5 - Onnea Suomi!

6 - Kimppakivaa nelistään

6 - Kimppakivaa nelistään

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 6/20. Kimppakivaa nelistään. Jasmina, Ben, Nina ja Anttoni viihtyvät yhteistreffeillä niin hyvin, että suunnitelmissa on identtiset tatuoinnit. Samia ahdistaa pahasti iltanuotiolla ja Aki tarjoaa veljellisen olkapään. Kotimainen realitysarja. (42')

6 - Kimppakivaa nelistään

7 - Vuosipäivä

7 - Vuosipäivä

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 7/20. Vuosipäivä. Rita ja Aki saavat vuosipäivän kunniaksi lähettää toisilleen videokirjeet eikä kyyneliltä vältytä. Allasseremoniassa koetaan uusia käänteitä. Miesten puolen bileissä heitetään vaatteet pois. Kotimainen realitysarja. (41')

7 - Vuosipäivä

8 - Ei enää yksinäisiä öitä

8 - Ei enää yksinäisiä öitä

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 8/20. Ei enää yksinäisiä öitä. Jasmina herää aamulla kahden miehen välistä, mutta eipä Simokaan päädy yöksi omaan huoneeseen. Sinkkujen pudotuksessa koetaan yllätyksiä. Iltanuotiolla Samin kiirastuli jatkuu. Kotimainen realitysarja. (42')

8 - Ei enää yksinäisiä öitä

9 -

9 - "Mä vaihtaisin koska vaan Akin Henkkaan."

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 9/20. "Mä vaihtaisin koska vaan Akin Henkkaan.". Simon ja Janitan tarina saa uuden käänteen. Palanneet sinkut valitaan ensimmäisille treffeilleen. Illan bileissä tanssitaan kaislahameissa ja kuullaan totuuksia monella suulla. Kotimainen realitysarja. (41')

9 - "Mä vaihtaisin koska vaan Akin Henkkaan."

10 -

10 - "Ihan ku täällä ei olis muutenkin tarpeeks mietitt

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 10/20. "Ihan ku täällä ei olis muutenkin tarpeeks mietitt. Tuleva Lontooseen muuttaminen alkaa ahdistaa Ninaa. Iltanuotiolla ahdistuu puolestaan Jere. Jasmina näkee pitkästä aikaa Simon kuulumisia. Kotimainen realitysarja. (42')

10 - "Ihan ku täällä ei olis muutenkin tarpeeks mietitt

11 - Valmis viettelykseen?

11 - Valmis viettelykseen?

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 11/20. Valmis viettelykseen?. Kristan ja Chocon treffeillä vaihdetaan pitkiä katseita ja romantiikka roihuaa. Sami ja Satu puivat ensimmäisten bileiden tapahtumia ja totuus paljastuu vihdoin. Akilta menee hermot. Kotimainen realitysarja. (42')

11 - Valmis viettelykseen?

12 - Naista ei kohdella näin

12 - Naista ei kohdella näin

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 12/20. Naista ei kohdella näin. Aki saa tuta yöllisten raivareiden seuraamukset. Molemmissa pudotuksissa koetaan jättiyllätyksiä. Epäusko valtaa myös iltanuotion, kun toisen leirin tapahtumat eivät etenekään odotetusti. Kotimainen realitysarja. (43')

12 - Naista ei kohdella näin

13 - Sinkkujen valinta

13 - Sinkkujen valinta

13.2.2018
Kausi 1. Jakso 13/20. Sinkkujen valinta. Allasseremoniassa valta annetaan sinkuille. Simon ja Jessican treffit aiheuttavat yllättäviä jälkiseuraamuksia. Nina ja Chico viihtyvät yhä paremmin yhdessä. Kotimainen realitysarja. (41')

13 - Sinkkujen valinta

14 -

14 - "Ne on sielunkumppaneita."

14.2.2018
Kausi 1. Jakso 14/20. "Ne on sielunkumppaneita.". Akin ja Annin lämmenneet välit eivät jää muilta sinkkunaisilta huomaamatta. Kaksikon moottoripyörätreffit lähentävät heitä entisestään. Molemmissa leireissä sinkkujen pudottaminen käy jo hankalaksi. Kotimainen realitysarja. (42')

14 - "Ne on sielunkumppaneita."

15 - Viimeiset bileet

15 - Viimeiset bileet

15.2.2018
Kausi 1. Jakso 15/20. Viimeiset bileet. Merivesikin kiehuu Kristan ja Chocon kiihkeillä treffeillä. Aki löytää rauhan. Viimeisissä yhteisissä bileissä on haikeaakin tunnelmaa, paitsi Simolla, joka pyörittää kolmea naista. Kotimainen realitysarja. (41')

15 - Viimeiset bileet

16 - Liikaa tunteita?

16 - Liikaa tunteita?

16.2.2018
Kausi 1. Jakso 16/20. Liikaa tunteita?. Erään parin läheiset välit alkavat rakoilla, koska toisella osapuolella on liikaa tunteita pelissä. Kaikkien ajatukset alkavat olla jo viimeisissä treffeissä. Viimeinen tavallinen iltanuotio lisää joidenkin huolia ennen ratkaisevia päiviä. Kotimainen realitysarja. (40')

16 - Liikaa tunteita?

17 - Viimeiset valinnat osa 1

17 - Viimeiset valinnat osa 1

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 17/20. Viimeiset valinnat osa 1. Jasmina ja Simo sekä Nina ja Jere valitsevat kumppanit viimeisille, yön yli kestäville treffeille ja lopuille sinkuille lausutaan hyvästit. Treffeillä luvassa on hauskanpitoa, hemmottelua ja kiihkeitä hetkiä. Kotimainen realitysarja. (40')

17 - Viimeiset valinnat osa 1

18 - Viimeinen iltanuotio osa 1

18 - Viimeinen iltanuotio osa 1

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 18/20. Viimeinen iltanuotio osa 1. Jasminan ja Simon sekä Ninan ja Jeren matka Temptation Islandilla tulee päätökseen. Pariskunnat tapaavat kolmen viikon tauon jälkeen viimeisellä iltanuotiolla. Lähtevätkö he kotiin yhdessä vai erikseen? Kotimainen realitysarja. (42')

18 - Viimeinen iltanuotio osa 1

19 - Viimeiset valinnat osa 2

19 - Viimeiset valinnat osa 2

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 19/20. Viimeiset valinnat osa 2. Rita ja Aki sekä Krista ja Sami valitsevat kumppanit viimeisille, yön yli kestäville treffeille ja lopuille sinkuille lausutaan hyvästit. Antautuuko kukaan viettelykselle? Nukutaanko viimeinen yö samassa sängyssä? Kotimainen realitysarja. (41')

19 - Viimeiset valinnat osa 2

20 - Viimeinen iltanuotio osa 2

20 - Viimeinen iltanuotio osa 2

24.6.2015
Kausi 1. Jakso 20/20. Viimeinen iltanuotio osa 2. Ritan ja Akin sekä Kristan ja Samin matka Temptation Islandilla tulee päätökseen. Pariskunnat tapaavat kolmen viikon tauon jälkeen viimeisellä iltanuotiolla, jossa koetaan suuria tunteita, tiukkaa keskustelua ja historiallinen hetki. Kotimainen realitysarja. (42')

20 - Viimeinen iltanuotio osa 2

Sinua saattaisi kiinnostaa

Paratiisihotelli

Paratiisihotelli

Paratiisihotellissa juonitaan, lemmitään ja bailataan luksusoloissa panoksena 30 000 euron voittopotti. Paikkansa paratiisissa säilyttää ainoastaan pelaamalla korttinsa oikein ja löytämällä itselleen parin viikosta toiseen! Ohjelman juontajana jatkaa Sara Sieppi. Kotimainen realityohjelma.
Paratiisihotelli Norja

Paratiisihotelli Norja

Paratiisihotelli Norja jatkuu uuden kauden voimin marraskuun alussa! Sarjan uutta yhdeksättä kautta juontaa tuttuun tapaan Mikael Gabrielin upea kihlattu Triana Iglesias. Paratiisihotellissa juonitaan, lemmitään ja bailataan luksusoloissa, jossa panoksena on 150 000 Norjan kruunua. Kilpailijat säilyttävät paikkansa paratiisissa ainoastaan pelaamalla korttinsa oikein ja löytämällä itselleen parin viikosta toiseen. Jos jää yksin, unelmaloma on ohi ja joutuu kotimatkalle. Mikä pari selviytyy voittajaksi? Entä luottaako voittajapari toisiinsa vai tippuvatko kultaiset pallot maahan? Norjalainen realitysarja.
Paratiisihotelli Ruotsi

Paratiisihotelli Ruotsi

Uusi kausi! Joukko kuumia sinkkuja nauttivat luksuslomasta hulppeassa lomakohteessa ja tutustuvat toisiin kuumiin sinkkuihin. Heidän tavoitteenaan on asua hotellissa niin pitkään kuin mahdollista. Ilman paria jäävä sinkku putoaa ja joutuu lähtemään kotimatkalle. Hotellissa pisimpään selviytynyt voittaa 500 000 Ruotsin kruunua. Ohjelman juontaa näyttelijä Malin Gramer. Ruotsalainen realitysarja.
Arman Pohjantähden alla

Arman Pohjantähden alla

Huippusuositun Arman Pohjantähden alla -dokumenttisarjan toisella kaudella Arman Alizad pureutuu jälleen Suomen ja suomalaisuuden ytimeen. 10-osainen sarja on läpileikkaus suomalaiseen yhteiskuntaan ja aiheisiin, jotka puhuttavat ja pelottavat. Alizad haluaa kohdata silmästä silmään sen, miltä moni muu sulkee silmänsä. Kotimainen dokumentaarinen sarja.
Katastrofin anatomia

Katastrofin anatomia

Antti Reinin juontamassa sarjassa palataan tragedioihin, jotka tapahtuessaan pysäyttivät koko Suomen, kuten muun muassa Malagan bussiturma, Jokelan kouluampuminen, Oulun lapsimurhat ja Rautavaaran auto-onnettomuus. Sarjassa puhuvat asiantuntijat ja asianosaiset - ihmiset, joita suurkatastrofit koskettivat kaikkein lähimmin. Kotimainen dokumentaarinen sarja.
Näin tehtiin elokuva Veljeni vartija

Näin tehtiin elokuva Veljeni vartija

Antti Holma esittää Cheekistä kertovassa Veljeni vartija -elokuvassa kaksosia Jare ja Jere Tiihosta. Elokuvan making of paljastaa intiimillä tavalla, kuinka Holma rakentaa roolihahmojaan. Holman tilannetta ei helpota paineet, jotka tulevat hänen esittäessään yhtä Suomen kaikkien aikojen tunnetuinta ja menestyneintä artistia. Miten hän onnistuu tässä kenelle tahansa näyttelijälle poikkeuksellisessa haasteessa? Kotimainen ohjelma.
Ex on the Beach Ruotsi

Ex on the Beach Ruotsi

Koko 2. kausi katsottavissa Ruutu+-tilauksella 6. helmikuuta! Ruotsissa suursuosioon nousseessa realitysarjassa kahdeksan kuumaa sinkkua matkustaa luksusvillalle bilettämään, pitämään hauskaa ja treffailemaan muita kuumia sinkkuja. Mitä he eivät tiedä on se, että pian sinkkujen exiä alkaa huuhtoutua rannalle yksi toisensa jälkeen pilaamaan heidän unelmalomansa. Ruotsalainen realitysarja.
Arman ja Suomen rikosmysteerit

Arman ja Suomen rikosmysteerit

Arman Alizad ja Suomen kovimmat rikostutkijat kertovat meille kymmenestä poikkeuksellisesta tapahtumasta Suomen rikoshistoriassa. Katsoja sukeltaa ohjelmassa outojen katoamisten, murhien, petosten ja ryöstöjen maailmaan. Yhdessä jaksossa kuvataan kunkin tapauksen tutkinnan etenemistä viranomaisten näkökulmasta aina oikeuden antamiin lainvoimaisiin tuomioihin asti. Lopputuloksena on tarina, joka herättää katsojassa vahvoja tunteita, epäuskoa ja selkäpiitä karmivaa jännitystä. Kotimainen dokumentaarinen sarja.
Temptation Island Suomi - musavideo

Temptation Island Suomi - musavideo

Aleksanteri Hakaniemi kutsuttiin Temptation Island Suomi -sarjan kuvauksiin Thaimaahan. Syntyi musiikkivideo, jossa pannaan kaikki sekasin ja tutustutaan kauden hahmoihin! #tisuomi Kotimainen musiikkivideo.
The Kevin Case

The Kevin Case

Ruotsia kuohuttaneessa dokumentissa perataan läpi yhtä maan kuuluisinta rikosmysteeriä. Kolmiosainen dokumentti käsittelee 4-vuotiaan Kevinin murhaa, jonka tekijöiksi todettiin vain 5- ja 7-vuotiaat veljekset vuonna 1998. Nyt 24- ja 25-vuotiaat veljekset Robin ja Christian astuvat ensi kertaa julkisuuteen ja kertovat heidän puolensa tarinasta. Dokumentti nostaa esille useita hämmentäviä ja ristiriitaisia seikkoja tapauksen tutkinnasta ja se herätti niin suuren kohun Ruotsissa, että tapauksen tutkinta avattiin uudestaan. Mitä todella tapahtui Arvikassa 1998? Ruotsalainen dokumenttisarja.
Kielletty rakkaus

Kielletty rakkaus

Kielletty rakkaus -ohjelman toisella tuotantokaudella esitellään yhdeksän paria, joiden rakkaustarinat eivät välttämättä sovi kaikkiin perinteisen parisuhteen normeihin. Uusissa jaksoissa parit kertovat avoimesti muun muassa suuresta ikäerosta tai tosi-tv:n vaikutuksesta parisuhteeseen. Toinen tuotantokausi alkaa 4.9. Kotimainen dokumentaarinen sarja.
Vain elämää

Vain elämää

Uudella Vain elämää -kaudella ohjelma palaa juurilleen Hirvensalmen Satulinnaan. Kausi on erityinen myös siksi, että mukana ovat jo aiemmin ohjelmassa nähdyt Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Toni Wirtanen, Juha Tapio, Sanni, Kaija Koo ja Cheek. Kotimainen viihdeohjelma. Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.