Rap-artisti Kube uudesta biisistään: "Olin latautunut täyteen vihaa"

today 27.8.2015 klo 07:00
schedule2min

Rap-artisti Kube kertoi Loopin Jussi Ridanpään haastattelussa uuden Purppura-biisinsä työstämisestä. Biisin kirjoituksen aikaan artisti oli sanojensa mukaan täynnä vihaa, jonka hän halusi kääntää hyödyksi biisinteossa. Itsekin tuttuja katuräppivideoita julkaissut Kube halusi biisiin originaalin videon, joten yhteys otettiin musiikkivideo-ohjaaja Andrei6k:hon. Kube esiintyy yhdessä Mäkin, Adi L Haslan ja Pianomiehen kanssa kesän viimeisen Tunnelbana-klubin Monsp Records Special -show'ssa sunnuntaina 30.8.! Kaikki mestoille!

Sallittu kaikenikäisille
close