Tsunamista selvinneen Tomin tuskaisa tilitys: ”Elämäni pahin tilanne oli kun en jaksanut pitää enää kiinni 10-vuotiaasta"
Koko maailmaa vuonna 2004 ravistellut jättiläismäinen tsunami vaati tuhansien ja taas tuhansien ihmisten hengen eri puolilla Intian valtameren eri rannikkoalueita. Tuohon mennessä seitsemän vuotta Thaimaassa asunut Tom Helin toimi eräällä Thaimaan saarella sukellusoppaana. Mies muistelee yli kymmenen vuotta sitten tapahtunutta katastrofia. Tomin mukaan kivasta alkanut jalkapalloiluhetki autiolla rannalla muuttui minuuteissa eloonjäämiskamppailuksi.

Kapteeninkadun poliisisurmat järkyttivät koko Suomea – kuuntele hälytys: "Kahdesti päähän ammuttu, nyt tänne väkeä!"

Naantalin tuhoisasta asuntopalosta selviytynyt nuori kertoo: "Tuli räjähti suoraan koko kämppään"

Tästä myrkkyhoitajan sarjamurhat alkoivat selvitä: hoitaja suuttui potilaan kirjeestä – myrkytti ruokaan sekoitetuilla lääkkeillä

Albertinkadun ampumaratasurmat järkyttivät – paikalle saapunut poliisi: "Eihän Suomessa voi tällaista tapahtua"

Rautavaaran onnettomuuspaikalle ensimmäisenä saapunut palomies: "Pahinta oli hiljaisuus – tietää, ettei ole käynyt hyvin"

Malagan linja-autoturmassa lapsensa menettänyt isä: "Se oli jätetty yksin kuolemaan sinne autoon"

Poliisi muistelee Oulun vauvasurmien karmivaa löydöstä: "Niissä on hänen kolmen lapsen ruumiit"

Mukana ollut laskuvarjohyppääjä Jämijärven lento-onnettomuudesta: "Siellä tapahtui kaikista pahin mahdollinen"

Oppilas kertoo kauhunhetkistä Jokelan kouluammuskelussa: "Saman tien pamahtaa siihen silmien väliin"

Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut poliisi kohtaa hänen henkensä pelastaneen ensihoitajan – "Mä voitin sen taistelun"

Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi: "Sit tuli laukaus suoraan vatsaan mua"

Katastrofin anatomian uudet jaksot alkavat – "Siellä tapahtui kaikista pahin mahdollinen"

Tsunamista selvinneen Tomin tuskaisa tilitys: ”Elämäni pahin tilanne oli kun en jaksanut pitää enää kiinni 10-vuotiaasta"

Kun kauppakeskuksessa ammuttiin: ”Aika pian selvisi, että siellä on tosi kyseessä!"

Estonia-onnettomuudesta selvinnyt Peter kauhun hetkistä: ”Nyt alkaa elonjäämiskamppailu!"

Mari lähti 11. lokakuuta 2002 Myyrmanniin ostosreissulla ajatuksenaan lähentää välejä äitinsä kanssa, mutta "sitten se tapahtui"
Sinua saattaisi kiinnostaaNäytä kaikki
Amerikan kovimmat keräilijät
Amerikan kovimmat keräilijät Mike Wolfe ja Frank Fritz tekevät ruosteesta rikkautta. Antique Archaeology nimisen firman omistaja Mike kiertää amerikkalaisten takapihoja yhdessä yhtiökumppaninsa Frankin kanssa etsien arkipäivän aarteita. Kaverukset metsästävät omistajiensa unohtamia historiallisia esineitä, keräilykappaleita ja popkulttuurisia aarteita. He ostavat tavarat kohtuullisella hinnalla ja myyvät eteenpäin. Koska Mike ja Frank ymmärtävät vanhojen tavaroiden arvon, tehdään kaupoilla yleensä hyvät voitot. Amerikkalainen realitysarja.
Panttilainaamo
Harrisonien panttilainaamossa häärivät miehet kolmessa sukupolvessa. Isoisä Richard, poika Rick ja pojanpoika Corey pitävät putiikin pystyssä ja bisneksen kukoistavana. Peruspanttauksen lisäksi panttilainaamon tiskille tuodaan myyntiin mitä erikoisimpia artikkeleja. Tarkkasilmäiset puodinpitäjät erottavat romun aarteista ja käärivät harvinaisilla löydöillä dollarit kotiin. Amerikkalainen realitysarja.
Panttilainaamon autospesialistit
Tämä porukka on villinä amerikkalaisiin muskeliautoihin! Danny "The Count" Koker tiimeineen ostaa potentiaalisia myyntiartikkeleita, tuunaa autot uuteen loistoonsa ja myyvät voitolla eteenpäin. Joskus jokunen Corvette saattaa päätyä myös omaan talliin. Amerikkalainen sarja.
Australian rajalla
Tänä päivänä rajaa vartioidaan viimeisimpien teknologisten saavutuksien avustamina. Rajavartijoiden käytössä on niin biometrisiä skannereita, henkilöprofiilipankkeja kuin erilaisten kemikaalien tunnistuslaitteita. Tärkeintä rajavartijan työssä on kuitenkin tunnistaa kuka valehtelee ja kuka puhuu totta. Tässä sarjassa seurataan Australian rajavartijoita työssään. Jokaisessa jaksossa nähdään kolme erilaista rajatapausta. Australialainen realitysarja.