Valtakunnansovittelija Helle pitää kiky-sopuun pääsyä jo itsessään merkittävänä

today 17.6.2016 klo 10:50
schedule4min

Viime vuonna ensimmäisenä naisena valtakunnansovittelijana aloittanut Minna Helle kertoi Korporaatiolle olevansa tyytyväinen kilpailukykysopimuksen synnystä. Kattavuus on todettu riittäväksi työmarkkinajärjestöjen toimesta ja Hellekin on tähän tyytyväinen. Helle totesi kuitenkin vielä olevansa mahdollista, että kattavuus paranisikin. Helteen mukaan jo itsessään sopuun pääsy on merkittävä asia haastavassa tilanteessa vaikka kaikkea tehdyllä sopimuksella ei toki saadakaan ratkaistua. Ekonomistit ovat Helteen mukaan kuitenkin arvioineet sopimuksen tuovan pitkällä aikavälillä parannusta Suomen kilpailukykyyn.

Sallittu kaikenikäisille
close