Ensin Frederik - nyt Danny: Rap ei edellytä laulutaitoa

today 14.9.2016 klo 10:57
schedule3min

Vuonna 1964 The Islanders -yhtyeeseen liittymisen myötä muusikon uransa aloittanut Danny julkaisee perjantaina ensimmäisen studiolevynsä yhdeksään vuoteen. Lauluista tehty -levyn lisäksi Danny on lisäksi ajankohtainen marraskuussa julkaistavan dokumenttielokuvan myötä ja Frederikin sekä Tapani Kansan kanssa toteuttamansa Finnhits-kiertueen osalta. Danny totesi Korporaatiolle nykysukupolven musiikin olevan sellaista, joka ei vaadi esittäjältään laulutaitoja. Danny myöntää kuitenkin nuorten nykytähtien tuoneen jotain uutta mukanaan ja jähtäväksi nää keiden ura jatkuu pidempään tulevaisuuteen. Iso D ei myöskään ole innoissaan sanoituksissa lisääntyneestä kiroilusta.

Sallittu kaikenikäisille
close