Suvi Teräsniska muistelee erikoista tilannetta Lapualla – mies uhkaili kirveellä!

today 14.10.2016 klo 12:22
schedule2min

Suvi Teräsniska on käynyt tanssilavoilla jo pienestä pitäen. ”Ensimmäisen kerran kävin 6-vuotiaana Vaattojärven rantapaviljongilla, isän ja äidin mukana lähdettiin katsomaan Souvareita. Olen käynyt kaksi kertaa siellä itsekin esiintymässä.” Vaikka Suvi esiintyy lavoillakin, tanssimusiikki ei varsinaisesti kuulu hänen ohjelmistoonsa. ”En ole ikinä esittänyt keikoillani humppaa, enkä tangoa. Palaute, mitä joskus lavoilla tulee, on, että mitä sä tänne tuut, et sä kuulu tänne. Ja mä ymmärrän sen tosi hyvin. Ihmiset tulevat tanssilavalle tanssimaan ja ne olettavat, että sieltä tulee tanssittavaa musiikkia.” Hector tunnistaa ilmiön ja muistelee 60-lukua. ”Pahimmillaan Pohjanmaalla bändejä kyydittiin jokeen tai järveen.” Hectorin esimerkki tuo Suville mieleen erikoisen kohtaamisen ”isännäksi” luonnehtimansa miehen kanssa. ”Lapuan Latosaaressa tuli joku sanomaan, että jos valot ei sammu ja musiikki hiljene, niin hän hakee kirveen autosta.” Vain elämää perjantaisin klo 20 Nelosella. Seuraavan jakson voi katsella ennakkoon Ruutu+-palvelussa aina edellisen jakson tv-esityksen jälkeen. Televisiosta nähdyn jakson voi katsoa myöhemmin ilmaiseksi osoitteessa Ruutu.fi. Seuraa ohjelmaa somessa! Facebook: @vainelamaa, Instagram: @vainelamaaofficial ja twiittaa #vainelämää.

Sallittu kaikenikäisille
close