Lähipiiri varoitti Iidaa perustamasta perhettä "pahan pojan" kanssa: "Peetu olisi varmaan nyt vankilassa, jos olisin lähtenyt"

today 17.10.2016 klo 09:15
schedule3min

Hollolalaiset Iida ja Peetu odottavat Toisenlaiset äidit -sarjassa pariskunnan toista lasta, ja esikoinen Lucy on nyt reilun vuoden. Peetun rankka lapsuus lyö varjonsa nykyhetkeenkin, ja pariskunnan yhteiselosta ei draamaa puutu. Esikoinen Lucy ilmoitti tulostaan vain kahden viikon seurustelun jälkeen. Lucyn odotuksen ja ensimmäisten elinkuukausien ajan Iidalla ja Peetulla oli on-off-suhde, jota pitkälti kannatteli se, että Iida itsepintaisesti näki Peetussa tulevien lastensa isän kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. "En mä ollut tottunut, että kukaan voi kohdella mua silleen, miten Peetu kohteli", Iida muistelee henkisesti raskasta esikoisen odotusta. "Se oli sellasta aika päihdepitoista ja menevää elämää. Ei paljon mietitty huomispäivää, kunhan tänään oli siistiä", Peetu tunnustaa muistellessaan reilun vuoden takaista elämäntyyliään. Peetulla on rikkinäinen tausta ja miehen malli on ollut hakusessa. Siksi asettuminen parisuhteeseen ja perheenisäksi ei ole mennyt helpoimman kautta. "Ryyppääviä isäpuolia siinä kävi pyörimässä yks jos toinenkin. Ei ollut kyl mitään herkkua lapsuutta", Peetu kertoo lapsuudestaan. Iida antaa täyden tunnustuksensa sille, miten valtavan työn Peetu on tehnyt itsensä kanssa. Sen ansiosta Iida ja Peetu ovat nyt yhdessä pariskuntana ja perheenä kohta kahden pienen lapsen kanssa. Peetukin on tyytyväinen nykyhetkeen: "Sellaiseksi mä haluaisin tulla isänä mitä mä olisin halunnut että mulla olisi ollut. Mun mielestä mä olen onnistunut ihan hyvin siinä." Iidan koko läpipiiri varoitteli Iidaa Peetusta. Iida kuitenkin piti päänsä ja halusi perustaa perheen "pahan pojan" kanssa. Pariskunta oli jo eron partaalla, kunnes Peetun oli pakko pysähtyä miettimään, minkä pitää oikein muuttua, jotta he voisivat jatkaa yhdessä. "Silloin piti kattoa itseään peiliin. Jossain se vika on, koska ei se kuitenkaan Iidassa se vika ole", Peetu toteaa. Iida tiedostaa, että jos hän olisi ratkaisevalla hetkellä päättänyt lähteä suhteesta Peetun kanssa, asiat olisivat nyt kokonaan toisin: "Jos mä olisin lähtenyt menemään vaan, niin eihän Peetulla olisi ollut mitään syytä oikeastaan muuttua enää. En tiiä oisko nyt vankilassa vai mitä ois tapahtunut. Mutta ei varmaan missään hyvässä paikassa." Peetu on löytänyt nyt oman tapansa olla isä, ja ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Toisenlaiset äidit -sarjassa päästään seuraamaan, miten perheen toisen lapsen odotus etenee. Toisenlaiset äidit Livillä kello 20, ja edellisen jakson uusinta sitä ennen kello 19. Televisiosta nähdyt jaksot voi katsoa myöhemmin ilmaiseksi osoitteessa Ruutu.fi/toisenlaisetäidit. Seuraa ohjelmaa somessa! Facebook: Toisenlaiset äidit, twiittaa: #toisenlaisetäidit. Lisää oma vauvakuvasi Instagramissa #vauvagram.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close