Tällä kertaa Markku ylittää täysin toimivaltuutensa – miten Aki ja Heli suhtautuvat törsäilyyn?

today 25.10.2016 klo 15:00
schedule2min

Markun viikon puhteena on ollut oman tuunauspisteen rakentaminen. Tähän asti rakennus- ja kunnostuspuuhia on tehty vähän missä sattuu ja mistä mistä tilaa on löytynyt. Nyt Aki ja Heli ovat kuitenkin päättäneet antaa Markulle oman vajatilan projektien kanssa puuhasteluun. Nurkkausta varten Markku on käynyt asioilla paikallisessa rautakaupassa ja hankkinut Akin ja Helin ohjeiden mukaan tarpeistoa tuunauspisteelle. Kun on aika tarkastaa töiden eteneminen, huomaavat Aki ja Heli kuitenkin nopeasti, että Markku on kaikessa hiljaisuudessa kuluttanut rahaa enemmän kuin mitä alun perin yhdessä sovittiin. ”Siinä ei auttanut muu kuin alkaa selittää, että miten on käynyt eli että budjetti on mennyt vähän ylite”, Markku kertoo tilanteen etenemisestä. ”Ootko jäänyt tiskaamaan sinne kauppaan? Me ei annettu sulle näin paljon rahaa”, Heli kommentoi yllättyneenä tehtyjen hankintojen loppusummaa. Käy ilmi, että Markku on omine lupineen mennyt ostamaan uuden sirkkelin. Kaupassa hän käytti ostokseen omia pennosiaan, mutta toivoo tietysti, että Aki ostaisi sirkkelin itselleen tuunausnurkkaa täydentämään. Mitä Aki tuumaa törsäilystä? Suomen huutokauppakeisari tiistaisin 21 Nelosella. Seuraavan jakson voi katsella ennakkoon Ruutu+-palvelussa aina edellisen jakson tv-esityksen jälkeen. Televisiosta nähdyn jakson voi katsoa myöhemmin ilmaiseksi osoitteessa Ruutu.fi. Seuraa Akin, Helin ja Markun elämää myös Facebookissa: @suomenhuutokauppakeisari.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close