Yhden ihmisen esimerkki tempaisi sadattuhannet mukaansa – näin alkoi hautausmaalle vietävän joulukynttilän perinne!

today 22.12.2016 klo 13:49
schedule3min

Jouluaattona kauniisti loistavat kynttilät valaisevat suomalaisia hautausmaita. Perinteen laittoi alulle yksi ihminen. ”Joulukynttilöiden historia on lyhyt. Jouluna 1921 muuan ylioppilas Lyyli Grotenfelt päätti viedä kynttilän sisarensa Kyllikin muistoksi Hietaniemen hautausmaalle. Voin nähdä hänen kulkevan sinne, ja kaikkialla on ihan pimeään. Mutta seuraavana vuonna, sadat tekivät saman. Ja muutamassa vuodessa tämä tapa levisi kaikkialle Suomeen. Ajatelkaa, nyt sadattuhannet kynttilät valaisevat hautausmaita Hangosta Utsjoelle”, HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen kertoo Joulun tähdet -konserttitaltioinnissa. HelsinkiMissio haastaa suomalaiset taistelemaan yksinäisyyttä vastaan. Järjestön toiminnanjohtaja Olli Valtonen pyytääkin tänä jouluna ihmisiä miettimään, mitä he voisivat tehdä toisia auttaakseen. ”Kun me nyt sytytämme kynttilämme, pimeyttä on kaikkialla. Ja nyt – jos koska – on tilausta valolle.” ”Myötätunto on valinta, se on kynttilä, joka syttyy, kun teet päätöksen: kun päätän joka aamu, että suhtaudun lähimmäiseeni myönteisesti.” Joulun tähdet 2016 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti Nelosella perjantaina 23.12. klo 21.30.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close