Kirsi, 50, pettyi painonpudotuksen tulokseen – psykologilta yksinkertainen keino laihdutuksen avuksi

today 17.1.2017 klo 09:08
schedule2min

Kirsi osallistui Hurjat rakkauskilot -ohjelmaan, jossa pariskunnat erotetaan toisistaan viideksi kuukaudeksi, jotta pinttyneet tavat saadaan kitkettyä pois. Kirsille räätälöidään uusi ruokavalio sekä liikuntaohjelma. Puolivälipunnituksessa tavoitteena on 11 kilon pudotus. Puntari kertoo kiloja pudonneen 9, ja lopputulos jää vaivamaan pedantiksi itseään kuvailevaa Kirsiä. Kirsi saa tukea Hurjat rakkauskilot -ohjelman psykologilta Jari Aholta. ”Luku oli iso pettymys?” Jari kysyy Kirsiltä. ”Kun on pedantti, haluaa, että kaikki kohdat täyttyvät – ei vain niistä osa”, Kirsi vastaa. Jari pyytää Kirsin mukaansa peilin eteen harjoittelemaan lempeää ja hyväksyvää suhtautumista itseensä. ”Nyt olisi harjoitus, missä me lempeästi ja hyväksyvästi katsomme, mitä peilistä näkyy,” Jari opastaa. Harjoitus on Kirsille tavattoman vaikea. ”Katso tuota naista, joka siinä seisoo. Mitä ihailet siinä?” ”En oikeesti mitään, ” Kirsi vastaa. Kirsi ei pysty kehumaan itseään nauramatta. Vahva reaktio yllättää psykologinkin. ”Kyllä mä olin siinä tilanteessa yllättynyt siitä naurureaktiosta. Tavallaan oikein niin kuin defenssi, puolustautuminen.” Kehonkuvansa kanssa kamppailevan Kirsin on tarkoitus jatkaa peiliharjoitusta kotona. Hurjat rakkauskilot tiistaisin 17. tammikuuta alkaen klo 20 Nelosella. Seuraavan viikon jakson voi katsoa ennakkoon maksullisessa Ruutu-palvelussa. Seuraa ohjelmaa Facebookissa: @nelonen ja twiittaa #hurjatrakkauskilot.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close