Dingon paluu käynnistyi yhdeksän tunnin treeneillä - yhtye on sanojensa mukaan hyvässä iskussa

today 13.2.2017 klo 10:45
schedule3min

Viime perjantaina huippuvuosien kokoonpanolla paluustaan ilmoittaneen Dingon nippu löysi yhteistä säveltä jo noin vuosi takaperin. Neumann, Jonttu, Quuppa, Pepe ja Pete nousevat ensimmäisen kerran virallisesti lauteille juhannusaattona Himoksella. Tuota ennen nähtäneen kuitenkin ainakin yksi harjoituskeikka Porissa. Dingon laulaja Neumann ja rumpali Quuppa kertoivat Korporaatiolle, että harjoittelu käynnistyi yhdeksän tuntisilla harjoituksilla. Quupan mukaan yhteissoitto on löytynyt hyvin ja yhtye on hyvässä iskussa. Paluukeikkojen lisäksi Dingosta on tekeillä myös kirja ja dokumentti.

Sallittu kaikenikäisille
close