Lenita Airisto suomalaisen viennin ongelmasta – laadukkaat brändit uupuvat

today 23.3.2017 klo 11:36
schedule3min

Vuoden alussa 80 vuotta täyttänyt Lenita Airisto on elämänsä aikana toiminut muun muassa toimittajana, teollisuuden ja kulttuurin vienninedistäjänä ja tietokirjailijana. Airiston elämä julkisuudessa käynnistyi, kun hänet valittiin Suomen Neidoksi vuonna 1954. Tuon tittelin myötä hän toimi sotaveteraaneille tehtävän rahankeruun kasvoina. Airisto tuotti ensimmäiset kansainväliselle medialle ja asiakkaille suunnatut vienninedistämiskampanjansa jo 1960-luvulla. Nykyistä suomalaisen viennin tilannetta Radio Rockin Korporaatiossa vieraillut Lenita pitää haastavana sillä meiltä puuttuvat tällä hetkellä laadukkaat brändit joita markkinoida. Lenita Airiston omaelämäkerta Elämäni ja Isänmaani julkaistiin kuun alussa.

Sallittu kaikenikäisille
close