Tuomas lähetti ensimmäisen naisen kotiin – "Epäilys oli lisätekijä"

today 4.4.2017 klo 12:00
schedule2min

Tuomas kuvailee tunnelmiaan sekaviksi sen jälkeen, kun hän on lähettänyt ensimmäisen naisen kotimatkalle. Ruususeremoniassa ruusutta jäi helsinkiläinen Krista, 23. "Musta oli tosi raskasta lähettää Krista kotiin. Mutta mulle tuli myös hyvä fiilis, että mä olen lähempänä päämäärää, jonka haluan saavuttaa", Tuomas kuvailee. Kristalle aika Bachelor Suomessa oli ristiriitainen, sillä hän ajautui riitaan Laura Karoliinan kanssa. Laura Karoliina oli vahvasti sitä mieltä, ettei Krista ole ensinkään kiinnostunut Tuomaksesta. Unelmien poikamies ei kiistä, etteikö väite vaikuttanut hänen valintaansa. "Mä en tykkää luottaa kuulopuheisiin, koska en ollut itse paikalla näkemässä ja todistamassa. Mutta totta kai se jättää pienen epäilyksen, mikä on tosi harmi. Olin kyllä muutenkin tehnyt sen päätöksen, mutta tää oli vähän sellainen lisätekijä." Tuomas kertoo tunteneensa Kristaa kohtaan vain kaverillisia tunteita, joista puuttuivat intohimo ja varmuus. Hän on luottavainen sen suhteen, että jäljelle jäävien kahdeksan naisen joukosta löytyy se, mitä hän on tullut ohjelmaan hakemaan. "Mulla on vahva tunne siitä, että tässä joukossa on se oikea!" Bachelor Suomi tiistaisin kello 21 ja Bachelor Suomi – tilinteko tiistaisin kello 22 Livillä.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close