Matti Apunen lainasi Nalle Wahlroosin arviota Suomen futikseen: Olemme 16 vuotta Ruotsia jäljessä

today 3.5.2017 klo 10:44
schedule2min

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn johtajana toimiva Matti Apunen valittiin viime viikon tiistaina Veikkausliigan uudeksi puheenjohtajaksi. Apunen seuraa tehtävässä Lasse Lehtistä. Ruotsissa jalkapalloilu voi huomattavasti suomalaista futista paremmin ja esimerkiksi paikallispelit ovat aivan eritasolla kiinnostuksen suhteen kuin Suomessa. Apunen ei näe asiaa erityisen huolettavana sillä hänen mukaansa Suomi vain tulee Ruotsia jäljessä. Korporaatiolle hän kertoikin Björn ”Nalle” Wahlroosin päivittäneen oman näkemyksensä Suomen takamatkasta ja tällä hetkellä Suomi on Nallen mukaan 16 vuotta Ruotsia jäljessä.

Sallittu kaikenikäisille
close