Ensimmäisellä kerralla kuvauksia jännittänyt Jenni Vartiainen odottaa paluuta: ”Nyt pystyy menemään rennommin”

today 30.5.2017 klo 08:40
schedule3min

Jenni Vartiainen oli mukana Vain elämää -ohjelman kolmannella kaudella 2014. ”Muistan ekan kerran jännittyneisyyden, mikä liittyi siihen. Kaikki oli tosi pihalla. Nyt mennään toista kertaa katsomaan, onko meno rennompaa ja onko mikään muuttunut. Ainakin porukka on eri ja tunnelma on eri biisien ja kohtaamisten myötä. Musta tuntuu, että nyt ehkä pystyy vähän rennommin menemään sinne”, Jenni pohtii. Uusista tuttavuuksista Jenni odottaa etenkin Jari Sillanpään kohtaamista. ”Jarista on mielikuva, että hän on supervalloittava tyyppi. Aina tosi vitsikäs ja letkee. Jos jonnekin pitää mennä jäitä rikkomaan, kun Jari on paikalla niin jää sulaa ja rikkoutuu ennen kuin kukaan ehtii edes todeta, että tässä ois jotain jäistä. Sen muutaman kerran, kun olen hänet tavannut, hän on kauheen hauska, vitsikäs ja tykkää hassutella.” Versioitavien kappaleiden valitseminen oli tällä kertaa edellistä kautta hankalampaa. Jenni tunnustaa Kaija Koon kappalevalinnan olleen haastava. ”Kaijan tuotannosta oli ehkä vaikein löytää kappale, että kokisin pystyväni antamaan siihen jotain uutta. Loppujen lopuksi päädyin kappaleeseen, joka herkistää mut aika pahasti, ja mielenkiinnolla odotan, mitä biisi Kaijalle meinaa.” Vain elämää seitsemäs kausi nähdään Nelosella ensi syksynä.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close