Kapteeninkadun poliisisurmat järkyttivät koko Suomea – kuuntele hälytys: "Kahdesti päähän ammuttu, nyt tänne väkeä!"

today 15.6.2017 klo 07:43
schedule2min

"Kapteeninkatu, Tehtaankatu. On poliisipartiota ammuttu. Miehet makaa maassa, kahdesti päähän ammuttu. Nyt tänne väkeä!" viranomaiset hälyttivät apua tapahtumapaikalle. Lokakuisena yönä vuonna 1997 tanskalainen vankikarkuri ryösti Palace-hotellin Helsingissä ja teloitti kaksi virkatehtävissä ollutta poliisia. Katastrofin anatomia -ohjelman kauden päätösjaksossa palataan koko Suomea ravisuttaneisiin Kapteeninkadun poliisisurmiin. Poliisisurmat käynnistivät yhden Suomen historian suurimmista ja perusteellisimmista poliisioperaatioista. Mittava osa poliisivoimista oli valjastettu jahtaamaan kylmäveristä murhaajaa. Ohjelmassa haastatellaan viranomaisia, jotka tavalla tai toisella olivat mukana operaatiossa. Ylipalomies Jorma Korhonen oli yksi ensimmäisistä surmapaikalle saapuneista. Hälytyskeskuksen ennakkotietoina hänellä oli, että Kapteeninkadulla on ammuskeltu. Tiedossa oli myös, että poliisi oli jo saapunut paikalle. "Siinä oli poliisimies paikalla ja hän kertoi meille, että täällä on tapahtunut teloitus", Korhonen kertoo. Kun Korhonen saapui Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmaan, maassa makasi kaksi tummaa hahmoa. Hän luuli ensin, että kyseessä oli ollut moottoripyöräjengiläisten keskinäinen välienselvittely, mutta pian totuus valkeni. "Sit päästiin niiden uhrien luo. Niin olihan se ihmetys, että hetkinen, näillä on poliisihaalarit päällä", Korhonen muistelee. Tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen oli hotelliryöstön jälkeisellä pakomatkalla pysäytetty Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa surullisin seurauksin. Christensen ampui kaksi poliisia hengiltä ja katosi tämän jälkeen. Tapahtumista käynnistyivät mittavat etsinnät ja takaa-ajo, joka päättyi Christensenin kiinniottoon hämeenlinnalaisen hotellin läheisyydessä. Katastrofin anatomian kauden päätösjakso maanantaina 19.6. Nelosella ja Ruudussa poikkeuksellisesti jo kello 21. Jakso on nähtävissä Ruutu+ -palvelussa jo nyt!

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close