7 miljoonaa lasta tulee raskaaksi joka vuosi – tällaisista seurauksista tyttö kärsii raskauden myötä

today 10.8.2017 klo 16:40
schedule4min

perustaja Paola Suhonen on mukana Planin kampanjassa, jossa kerätään varoja lapsiäitien auttamiseen ja lapsiraskauksien sekä lapsiavioliittojen ehkäisyyn kehitysmaissa. Suhonen on suunnitellut kampanjaan lasten raskausvaatemalliston, jota ei koskaan olisi kuulunut olla olemassa. Suhonen kävi Sambiassa Meeri Koutaniemen kanssa kuvaamassa kampanjan kasvoa Fridahia, 13-vuotiasta koulunsa keskeyttänyttä tyttöä, joka oli kuvaushetkellä kahdeksannella kuulla raskaana. Koulutuksen keskeytyminen, häpeän ja syyllisyyden tunteminen ja ennen kaikkea lapsuuden ennenaikainen päättyminen vaikuttaa merkittävästi tyttöjen koko loppuelämään. Planin kampanja ohjaa varansa valistustyöhön ja esimerkiksi ehkäisyvälineiden käytön opettamiseen ja niiden hankintaan Afrikassa. Lapsiraskauksien ehkäisemisellä edesautetaan tyttöjen koulunkäyntimahdollisuuksia ja estetään lapsiavioliittoja.

Sallittu kaikenikäisille
close