Cheek kertoo pohtineensa perheen perustamista: ”Ihmissuhteet pitäisi saada asetettua kärkeen musiikin sijaan”

today 8.9.2017 klo 21:37
schedule4min

Raptähti Cheek nähdään Vain elämää -ohjelmassa nyt toista kertaa. Viidessä vuodessa on tapahtunut paljon, ja artisti kertoo ottaneensa askelia lähemmäs sisäistä mielenrauhaa. Vaikeina aikoina hän on saanut tukea omalta perheeltään. ”Mulle perhe on ollut aina tärkeä, tai meidän koko perheelle, me pidetään yhtä ja huolta toisistamme”, Cheek kertoo. ”Mä huomaan eron sussa, kyllä sä oot nyt rauhallisempi”, Kaija Koo kommentoi Cheekin muutosta ensimmäiseen kauteen verrattuna. Toni Wirtasta kiinnostaa tietää, tahtoisiko Cheek perheen. ”Ei kai sitä tuosta noin vaan päätetä, että ruvetaan isäksi. Voishan se olla mageeta…” Cheek vastaa ja myöntää asian käyneen hänen mielessään. ”Kyllähän sitä tulee mietiskeltyä, mutta siinä on monta askelta vielä, ennen kuin niitä lapsia rupee tulee”, artisti sanoo. Cheek kertoo pöydän ääressä istuville artisteille, että hänen on vaikea laittaa ihmissuhdetta musiikin edelle. ”Se on se priorisointi. Jos ihmissuhteet haluu toimimaan, ne pitäis saada asetettua siihen kärkeen musiikin sijaan.” ”Mun kolme viimeisintä albumia hakee tematiikkaa sydänsurusta. Mä oon spekuloinu, että mitä jos mulla ei olis ollut sitä, niin olisko näitä mun kolmea isointa albumia ikinä voitu kirjottaa”, Cheek pohtii. Sanni kysyy, onko kukaan koskaan tuntunut tärkeämmältä kuin musiikki tai mikään muu. ”Silloin kun seurustelin, kirjoitin mun huonoimman albumin. Silloin varmaan oli sellainen olo, että mä oon nyt vaan tässä suhteessa”, artisti miettii. Vain elämää perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. Seuraavan viikon jakson näet etukäteen maksullisesta Ruudusta aina perjantaisin. #vainelämää

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close