Suomalainen maahanmuuttopolitiikka oli romuttaa Mian, 46, ja Karamin, 34, rakkauden – keskenmeno ja avioero

today 2.10.2017 klo 07:00
schedule2min

Helsinkiläinen neljän lapsen äiti Mia, 46, kohtasi vuonna 2012 sosiaalisessa mediassa tunisialaisen Karamin, 34. Keskustelu alkoi pikkuhiljaa, ja Mia matkusti lopulta Tunisiaan. Rakkaus roihahti, ja pari solmi avioliiton vuonna 2013. Mian ja Karamin liitto on kuitenkin siitä erityinen, että se elää pitkälti Skypen varassa. Karam ei ole saanut lupaa tulla Suomeen. "Siitä on nyt lähemmäs kuusi vuotta, kun me ollaan ensimmäisen kerran laitettu viisumihakemus sisälle. Se oli koko lailla sitten nopea päätös, että ei. Me oltiin naimisissa, mutta mies ei saa tulla tänne", Mia kertoo. Vuosien vääntäminen suomalaisten maahanmuuttoviranomaisten kanssa on vaatinut veronsa Mian ja Karamin parisuhteelta: "Siinä parin vuoden taistelun jälkeen mulle tuli sellainen olo, että mä en enää jaksa taistella. Että antaa olla koko jutun. Hain sitten avioeroa", Mia sanoo. Vaikka pari ei ole enää aviossa, heidän rakkautensa kuitenkin kukoistaa jälleen. Kielletty rakkaus -jaksossa nähdään rajaton riemu, kun Karam on saanut 45 päivän viisumin Suomeen. Karam muistelee katkerasti ensimmäistä hylkäyspäätöstä, jolla oli erityisen kohtalokkaat seuraukset: "Olin Tunisissa, kun soitin Mialle ja kerroin, etten saanut viisumia. Muistan, kuinka hän sanoi, että okei, jutellaan myöhemmin. Arvasin, että hän alkaa itkeä heti puhelun päätyttyä." Pahin oli kuitenkin vielä edessä: "Mia odotti silloin lastani. Silloin ensimmäisen hylkäämispäätöksen ja sen aiheuttaman pettymyksen jälkeen hän sai keskenmenon", Karam kertoo surullisena. Kielletty rakkaus maanantaina 2.10. kello 21 Livillä ja Ruudussa.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close