Olisitko tiennyt näiden toimintojen erot? Sekoittaminen ja vatkaaminen menevät sekaisin MasterChef-kilpailijoilla

today 22.3.2018 klo 11:10
schedule2min

MasterChefin painetehtävässä on tänään tarkoituksena tehdä toisinto Jenni Höijerin upeasta Lemmenliekki-kakusta. Kakussa on kaksi pohjaa, murotaikina ja kookos-mantelipohja. Jo pelkästään murotaikinan valmistaminen aiheuttaa osalle kilpailijoista ongelmia. Ohjeessa lukee, että aineet tulee sekoittaa keskenään, mutta osa alkaa vatkata taikinaa. Tällöin taikina ei välttämättä pysy kasassa ja siitä tulee liian kuohkea. ”Puol tuntii menny ja kakkupohjat on vasta menossa uuniin. Mä oon oikeesti todella huolestunut, varsinkin Outista ja Sebusta. Onks se niinku oikee huolenaihe” Tomi kysyy. ”Kyl huolenaihe on ihan täysin aito”, Jenni vastaa. ”Murotaikina on kuitenkin aika simppeli. Sen kun sekoitat kaikki aineet keskenään. Ei tarvi vatkaa tai mitään”, Tomi toteaa. ”Totuus on vaan se, et aletaan olla sen verran pitkällä, et nyt jyvät erottuu akanoista. Nää on aika perusasioista kumminkin”, Henri lisää. ”Kakkujen pitäis olla ehdottomasti jo uunissa”, Jenni toteaa huolestuneena. ”Se voi olla, et me ei saada muuta kuin raakaa pohjaa”, Henri naurahtaa. MasterChef Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21 Livillä ja Ruudussa. Seuraa ohjelmaa somessa @masterchefsuomi.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close