Näyttelijä, kirjailija, muusikko Antti Reini kertoo Radio Rockin Iltapäivän Marcelle, että Jari Sillanpään kohtelu mediassa on mielenkiintoista. Itse 13 vuotta sitten raitistunut Reini kertoo yrittäneensä puhua riippuvuudesta raitistumisensa aikoihin, mutta että koko asian ydin sivutettiin. Reinin mukaan Sillanpään avoin puheenvuoro EVS-ohjelmassa tarjosi mahdollisuuden lähteä puhumaan asiasta hieman eri tasolla, mutta ympäristö suhtautuu tilanteeseen täysin toisella tavalla.