Joni pukeutuu tulikuumaksi pelastajaksi hyvän asian puolesta – ”Mikäs palomies sieltä saapuu?”

today 30.4.2018 klo 12:00
schedule2min

Tämän viikon Bachelor Suomi -jaksossa viisi jäljellä olevaa naista saavat kokea elämänsä hämmennyksen, kun kesken aamupalan Bachelor-villan pihalta alkaa kuulua palosireenien ujellusta. ”Sireenin ääntä alkoi kuulua yht’äkkiä ja me oltiin ihan että ’Mitä ihmettä? Onks tää joku oikea hälytys?’ ja ihmeteltiin, että mistä tää ääni kuuluu”, Sofia kertoo jaksossa. Naiset rientävät parvekkeelle ja näkevät, että palomies lähestyy taloa. ”Mikäs palomies sieltä saapuu? Taitaakin olla meidän tuttu palomies!” Maria nauraa, kun näkee, että Joni lähestyy taloa palomieheksi pukeutuneena. Joni kertoo, että aamu alkaa tutustumiskierroksella paikalliseen paloasemaan. Etelä-Afrikassa on hiljattain koettu pahimmat maastopalot yli sataan vuoteen ja päivän teemana on tutustua ihmisiin, jotka kokivat palon ja jotka ovat olleet mukana auttamassa seudun jälleenrakentamisessa. Myös tytöt saavat kypärät ja palomiesten univormut päälleen. ”Ei muuta kuin kamat päälle ja tänne alas!” Joni sanoo. Bachelor Suomi tiistaisin klo 21 Livillä ja Ruudussa, Jenni Alexandrovan vetämä Tilinteko jakson jälkeen klo 22. Ohjelman seuraava jakso on katsottavissa ennakkoon Ruutu+-tilauksella edellisen jakson alkaessa tv:ssä! Seuraa Bachelor Suomea myös Facebookissa ja Instagramissa @BachelorSuomi!

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close