Sani avaa Aki Tykin päivän loihtimalla Happoradion Pelastajasta upean tanssihitin! ”Häkellyttävää!”

today 31.5.2018 klo 20:20
schedule3min

Sani esittää Aki Tykin päivänä oman versionsa Happoradio-yhtyeen kappaleesta Pelastaja. ”Aina tarvitaan joku taho tai ihminen, joka toimisi olkapäänä. Tämä biisi kolahti”, Sani perustelee valintaansa. Biisin takaa löytyy iso tarina. ”Pidän itseäni ateistina ja rupesin miettimään, voinko kirjoittaa popkappaletta Jeesuksen näkökulmasta. Ajattelin, että miksipä en, ateistina mun ei tarvitse pelätä myöskään tuonpuoleista rangaistusta. Ostin Uuden testamentin, ja siitä se lähti syntymään”, Aki kertoo. ”Olet ihan mieletön sanoittaja”, Sani ihailee kappaleen tekstiä. ”Olen saanut tässä pienen kostoni, koska aikoinaan rippikoulussa koko leiri olisi halunnut laulaa konfirmaatiossa biisin, jossa lauletaan ’anna mun etsiä ja olla epävarma’. Meidän ei annettu esittää sitä kirkossa, koska kristitty ei saa olla epävarma. Mun mielestä se oli hirveä ajatus, varsinkin kun Raamatusta löytyy kohta, jossa Jeesuskin epäröi projektiaan”, Aki avaa biisin taustaa. ”Salaahan minä teini-ikäni Aikakonetta kuunnelleena toivoisin sieltä jotain poppia”, Aki miettii ennen esitystä. Akin toive toteutuu: Sanin tarttuva tulkinta on täynnä 90-luvun pophenkeä! ”Morjesta pöytään! Se oli mahtavaa! Häkellyttävää oli kuulla tämä ensimmäinen versiointi, että miten se oli sama biisi, mutta ihan eri näkökulma. Kunnon trancejyystöä!” Aki fiilistelee. ”Varmaan kellään ei ollut aavistusta, miten aidosti oikeasti h*lvetin kova laulaja sä olet”, Kasmir hehkuttaa Sanin vetoa. ”Kyllä mulla pieni aavistus oli, mutta silti olen yllättynyt”, Aki sanoo. Vain elämää torstaisin ja perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. Seuraavan viikon jakson näet etukäteen maksullisesta Ruudusta aina perjantaisin. #vainelämää

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close