Kasmir tulkitsee Red Hot Chili Peppersin hitin Scar Tissue! “Opettelin junnuna laulamaan heidän tahtiinsa”

today 14.6.2018 klo 20:28
schedule4min

Kasmir esittää Jatkot-päivänä Red Hot Chili Peppersin kappaleen Scar Tissue. “Opettelin laulamaan junnuna Red Hot Chili Peppersin tahtiin. Heillä on sellainen erittäinkin siisti biisi kuin Scar Tissue. Sitä mä kuuntelin ja odotin, että porukka lähtee pois himasta, että voin ulvoa rauhassa. Mua nolotti julkisesti laulaminen”, Kasmir kertoo valinnastaan. Yhtyeen musiikki on inspiroinut artistia. ”Aluksihan sitä aina imitoi omaa suosikkia ja koittaa kuulostaa siltä, kunnes löytää sen oman äänen”, Kasmir miettii. ”Viimeksi olen vetänyt tämän biisin yläasteen musaluokan konsertissa. Kun oltiin vedetty keikka, koko yleisö nousi seisomaan ja taputtamaan. Se varmaan lukitsi mut tälle polulle. Siitä on ihan törkeenä aikaa, aika nostalgista”, Kasmir muistelee. Keinuvan alloittava tulkinta saa kaikki artistit hyvälle tuulelle. ”Tuli ihan sellainen fiilis kuin ois vetäny Peppersien kanssa! Vau, kiitos bändi!” Kasmir iloitsee. ”Tää biisi oli mullakin jossain vaiheessa vaihtoehtona! Ollaan puhuttu, että erilaisista musiikillisista lähtökohdista tullaan, mutta löytyy tuollaisia yhteisiä nimittäjiä kuitenkin. On se musiikki hieno juttu”, Aki Tykki sanoo. Vain elämää torstaisin ja perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. Seuraavan viikon jakson näet etukäteen maksullisesta Ruudusta aina perjantaisin. #vainelämää

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close