Uskomaton tilanne uudessa game show’ssa! Onnetar suosii käsittämättömällä tavalla – valtava summa rahaa puhtaalla tuurilla

today 17.9.2018 klo 08:05
schedule3min

Valtavan suuri game show The Wall Suomi alkaa tänä lauantaina Nelosella ja Ruudussa. Ohjelmassa kisataan massiivisista rahasummista ja kauden aikana tullaankin näkemään uskomatonta pelionnea ja Suomen game show –historian suurimpiin lukeutuvia voittoja Ensimmäisessä jaksossa seinää vastaan kisaavat sisarukset Matti ja Riikka, jotka ovat osallistuneet peliin lahjaksi 70 vuotta täyttävälle isälleen. Onnekkaalla pelikierroksella Matti saa eteensä vastausvaihtoehdot, joihin liittyvään kysymykseen Riikka vastaa eristetyssä tilassa. Riikka ei tiedä, meneekö vastaus oikein ja kuinka paljon Matti on studiossa riskeerannut pallojen asettelulla ja mahdollisella tuplauksella. Mikäli Riikan vastaus on oikein, kaksi seinällä tippuvaa palloa kerryttävät pottia. Lokerosta riippuen potti voi kasvaa huonoimmalla tuurilla vain euron palloa kohden ja parhaimmillaan 50 000 euroa per pallo. Riikalta kysytään Kim Kardashianin vanhimman lapsen nimeä. ”Kyllä mä luulen, että sillä on haju tästä”, Matti sanoo toiveikkaana. ”Ilmansuuntia ovat nuo kaikki, mutta kyllä mä nuo Eastit heittäisin pois, koska isänsä sukunimi on West…” Riikka miettii toisessa huoneessa. Riikka vastaa kysymykseen oikein. Pallot vierivät alas seinää ja uskomattomana onnenpotkuna molemmat putoavat arvokkaimpaan 50 000 euron lokeroon! Yleisö, Matti ja Heikki Paasonen puhkeavat pallojen pudottua raivokkaisiin tuuletuksiin. ”Molemmat pallot 50 000 euroon! Multa lähtee ääni!” Heikki Paasonen huutaa ällistyneenä. ”Ja ajattele, Riikalla ei ole pienintäkään käryä, mitä täällä tapahtuu!” Heikki huudahtaa. The Wall Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina kello 21. #thewallsuomi

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close