Aki Palsanmäki puhuu kauniisti Helistä ja muistelee häitään – eräs yksityiskohta jäi kaivelemaan

today 17.9.2018 klo 16:15
schedule2min

Tänä tiistaina Nelosella nautitaan Aki Palsanmäen seurasta jo ennen Suomen huutokauppakeisari -jaksoa, sillä koko kansan keisari on vieraana Et sä tiedä kuka mä oon -ohjelmassa kello 20 alkaen. Visailussa studiokisaajat arvuuttelevat Palsanmäen elämän tärkeitä lukuja ja strategisia numeroita. Ohjelman juontaja Heikki Paasonen ja Aki puhuvat jaksossa myös huutokauppakeisarin rakkauselämästä. Heikkiä kiinnostaa esimerkiksi, miten Aki ja Heli ovat aikanaan tavanneet. ”ATK:ssa”, kuuluu ytimekäs vastaus. ”Se tarkoittaa tänä päivänä internetiä”, Palsanmäki tarkentaa. Hänelle parisuhteessa on tärkeintä, että suhde toimii ja toisen kanssa on hyvä olla. Aki ja Heli ovat olleet naimisissa jo 11 vuotta. Heidät vihittiin 7.7.2007. Tarkasti suunnitellun päivän olisi kruunannut vielä yksi asia, joka ei lopulta Akin harmiksi onnistunut: ”Oisin toivonut, että pappi ois vihkinyt meidät aamulla kello seitsemän, mutta oli niin unelias ja pitkään nukkuva pastori, että hän ei jaksanut siihen aikaan vihkiä meitä”, Aki harmittelee Heikin ja studioyleisön riemuksi. Et sä tiedä kuka mä oon? tiistaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close