Santtu jää ruusutta ikävän asenteensa takia – "Atleettinen ja ruskettunut vartalo miellyttää Jennyä enemmän"

today 29.10.2018 klo 21:49
schedule2min

Jenny saa tarpeekseen Santusta, 44, ja tämän omituisen happamasta asenteesta. Hän lähettää miehen kotiin ennen yksiäkään yksilötreffejä Bachelorette Suomen viidennessä jaksossa. Päätökseen johtaa lopulta ruususeremoniaa ennen käyty keskustelu, jossa Santtu tivaa Jennyltä kahden kesken, onko naisen syy olla ohjelmassa tai kriteerit unelmamiehelle kenties muuttuneet matkan varrella. Jenny vastaa pahaa aavistamatta, että ainakin hän on yllättynyt siitä, kuinka monesta miehestä hän on nyt kiinnostunut: "Silloin ensitapaamisella en ehkä ajatellut näin, että kaikki voisivat olla niin sellaisia... Mutta sitten kun oppii tuntemaan, ihastuu enemmän siihen persoonaan kuin ulkonäköön", Jenny kertoo. Vastaukseksi mies virnuilee ilkikurisesti ja nauraa itsekseen. "Onko se sitten muuttunut, että haetko aviopuolisoa vai viihdyttäjä itsellesi", Santtu sivaltaa ja myöhemmin myös vihjaa, että Jenny tekee ratkaisunsa miesten ulkonäön perusteella. Ennen ruususeremoniaa Jenny kiittää miehiä illasta ja pitää kipakan puheen koko köörille: "Haluan että viihdyn teidän seurassa, koska aika teidän kanssanne tuntuu lyhyeltä. Haluan että se käytetään hyvin", hän aloittaa. "Mun kanssa saa kyllä keskustella vaikeistakin asioista, mutta mä haluan, että se johtaa johonkin ja sillä on jokin merkitys", Jenny jatkaa, varmasti hämmentäen monen miehen mieltä. "Haluan, että mulla ei ole keskustelun jälkeen ihan hirveä olo ja että sen aikana ei kyseenalaisteta mun valintoja. Kukaan muu ei voi tietää, mitä mä tunnen jonkun kanssa, tai määrää, mitä mä tunnen jotakuta kohtaan", bachelorette napauttaa. Ruususeremonian päätyttyä Santtu jättää Jennyn ja miehet tyynen näköisenä: "Heitin pari tiukkaa kysymystä tossa, ja ei kysymysten laatu miellyttänyt", hän arvaa potkujensa syyksi. "Atleettinen ja ruskettunut vartala miellyttää enemmän sitte", mies ilmoittaa kuivasti. Bachelorette Suomi maanantaisin kello 21 Livillä ja Ruudussa.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close