Dramaattiset kuvat Vaasan onnettomuudesta – Raskasta Joulua -tähdet muistelevat järkyttävää hetkeä edellisvuoden kiertueelta

today 21.12.2018 klo 08:00
schedule2min

Jouluaattona hemmotellaan taas raskaan musiikin ystäviä, kun Raskasta Joulua -konsertti esitetään Nelosella ja Ruudussa kello 21. Vuonna 2017 kiertuetta varjosti Vaasan konsertin aikana sattunut vakava onnettomuus, joka olisi voinut johtaa jopa kuolonuhreihin. Dramaattisella videolla näkyy, kuinka hallin ilmastointiputki ja kattorakenteita putoaa kuulijoiden niskaan. Turmassa loukkaantui lievästi seitsemän ihmistä, vaikka ainekset pahempaan katastrofiin olivat olemassa. "Se jäi viime vuoden rundista ikävällä tavalla mieleen. Se, että ihmisiä loukkaantui sillä tavalla, että olisi voinut henki lähteä, se ei oo ollenkaan hyvä", muistelee Nightwish ja Tarot -yhtyeistä tunnettu Marco Hietala. "Kun sä et aluksi edes tiedä, mitä on tapahtunut. Kuulet vaan ryminää, etkä saa mennä saliin. Näinä maailman aikoina tulee ensimmäisenä mieleen, että siellä on pommi", hän kertaa omaa kokemustaan. Myös Sonata Arctican keulamiehenä tunnettu Tony Kakko muistaa pelottavan tilanteen elävästi: "Vieläkin kun pistää silmät kiinni, niin näkee sen. Ei voi uskoa todeksi, että mitään tuollaista tapahtuu. Ensimmäinen refleksi on tietenkin paniikki, että itse hakeutuu johonkin suojaan kun ei tiedä, että miten tässä tulee käymään. Seuraava huoli on tietenkin niistä ihmisistä, jotka siellä on ollut alla", hän kertoo vakavana. Onneksi tämän kaltaiset onnettomuudet ovat harvinaisia ja uudella kiertueella on saatu keskittyä pelkästään musiikkiin.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close