Tiesitkö tätä rajua puolta poliisikoirista? ”Koirille annetaan lupa toimia tällä tavalla”

today 23.1.2019 klo 09:00
schedule3min

Oulun poliisi Sauli Ylikuljun tehtäviin kuuluu poliisikoirien koulutus. Suojeluharjoituksessa koiria opetetaan murtamaan vastarinta käymällä kiinni esimerkiksi jalkaan. ”Poliisikoiraroduille tämmöinen puolustuskäyttäytyminen on niin luontaista, että se koulutuksella kaivetaan esiin ja koirille annetaan lupa toimia tällä tavalla. Työkoirien pitää olla itsenäisiä, itsevarmoja ja rohkeita”, Ylikulju kertoo. Harjoituksissa maalimiehellä on päällä suojavarusteet vammojen välttämiseksi. Poliisikoirat saavat käyttää työtehtävissä voimaa ilman erillistä käskyä. ”Tavoitteena on, että koira pystyy itsenäisesti isossa pimeässä teollisuushallissa useita minuutteja etsimään maalimiestä ja löydettäessä käyttämään siihen sellaista voimaa, että se murtaa vastarinnan. Se vaatii koiralta aika lujaa itsevarmuutta”, Ylikulju kuvailee. Päivän suojeluharjoituksessa mukana ovat vuoden ikäinen Jussi-koira ja pian 10-vuotias seniori Horkka. ”Tuntuu, että vuoden päästä Jussi pystyy hyppäämään vanhan koiran saappaisiin, mutta siinä on todella paljon vielä kouluttamista”, Ylikulju kertoo. Horkka-koira on jäämässä pian eläkkeelle tehtävistään. ”Maksimi-ikä on 11 vuotta, minkä voi valtion leivissä palvella. Sen jälkeen se jää meille kotikoiraksi, jos terveyttä piisaa”, Ylikulju kertoo. Työnteko on poliisikoirille mieluisaa. ”Koirat nauttivat työnteosta ja harjoittelemisesta. Jos ne eivät siitä nauti, se näkyy tuloksissakin”, Ylikulju toteaa. Poliisit 2019 keskiviikkoisin kello 20 Nelosella.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close