Kaksoissurma-tapaus jäänee arvoitukseksi – epäilty tekijä julistettiin kuolleeksi, löytyikin elossa, menehtyi tapaturmaisesti

today 6.2.2019 klo 11:45
schedule4min

Arman ja Suomen rikosmysteerit -jaksossa esitellään kylmäävä tapaus vuodelta 1992. Tuolloin Helsingin Punavuoreen parkkeeratusta autosta löytyi kaksi miesuhria, jotka olivat joutuneet raa'an henkirikoksen uhreiksi. Tekotapa viittasi ammattirikollisten välienselvittelyyn. Poliisit saivat pian vihjeen miehestä, jonka kanssa surmatut olivat tehneet kauppaa ennen kuolemaansa. Jaksossa kyseinen mies esitellään nimellä Timo. Hän oli tuolloin 35-vuotias, asealiupseerin tehtävissä työskennellyt, perheellinen mies. Timo kiisti liittyvänsä millään tavalla tapaukseen. Tutkijoilla oli kuitenkin mielestään tarpeeksi näyttöä siitä, että Timo oli syyllistynyt kahteen murhaan. Tästä huolimatta oikeus päätyi yllättävään ratkaisuun: sen mukaan näyttö ei ollut riittävä, Timoa ei voitu tuomita kaksoismurhasta. Vuosien kuluessa kaksoismurhaan liittyen alkoi tulla uusia vihjeitä. Timo oli muuttanut ulkomaille, eikä hänen läheisensä tienneet mitään miehen liikkeistä. Tästä syystä hänet julistettiin kuolleeksi vuosia myöhemmin. Kuolleeksi julistamisen jälkeen monet uskalsivat kertoa poliisille seikkoja, jotka osoittivat Timon entistä vahvemmin syylliseksi. Pian tämän jälkeen poliisi sai yllättäen tunnistettavakseen sormenjäljet, joista piti selvittää poliisin hallussa olevan henkilön henkilöllisyys. "Kuinka ollakaan, sormenjäljet kuuluivat Timolle." Alkoi kova pohdinta, miten Timo saataisiin kuulusteluihin Suomeen. Tämä jäi kuitenkin haaveeksi, sillä nyt poliisi sai tiedon, että Timo oli joutunut auton yliajamaksi ja kuollut. "Hänen kohdaltaan juttu ei enää koskaan aukene", rikosylikomisario Tero Haapala sanoo. Ohjelma perustuu todellisiin rikostapauksiin. Yksityisyyden suojan turvaamiseksi henkilöiden ja paikkojen nimiä ja on muutettu. Haastattelut ovat aitoja, mutta tapahtumat ovat dramatisoitu. Ohjelmassa nähtävät paikat ja ihmiset eivät liity alkuperäisiin tapahtumiin. Arman ja Suomen rikosmysteerit Nelosella keskiviikkoisin klo 21.

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close