Sirpa, 68, ottaa ison riskin ja triplaa The Wall Suomessa – kolme palloa pomppii uskomattomalla tavalla!

today 13.2.2019 klo 12:30
schedule3min

The Wall Suomi palaa Neloselle ja Ruutuun uusin jaksoin lauantaina 16.2., ja heti ensimmäinen jakso on henkeä salpaavan jännittävä. Jaksossa seinästä ottavat mittaa sympaattiset lahtelaisystävykset Sirpa, 68, ja Tuula, 75. He kertovat perustaneensa ”mummojengin”, joka viettää aikaa yhdessä käsitöiden ja ruoan parissa ja tukee toinen toistaan elämän myrskyissä. The Wall Suomessa pelaaminen on melkoista myrskyä, joten Sirpa ja Tuula ovat ottaneet tukijoukoiksi jengikollegat Eijan ja Hilkan. Mahdollisilla voittorahoilla Sirpa ja Tuula toivovat voivansa rahoittaa ikimuistoisen jengimatkan. Sirpan ja Tuulan työnjako ohjelmassa on se, että Sirpa pelaa studiossa ja Tuula vastaa kysymyksiin tietämättömänä rahapotin tilanteesta. Aivan jakson alussa yhteisillä tiedoilla kartutettu takuusumma on jäänyt melko pieneksi: ennen Tuulan lähettämistä eristykseen kaksikko on kerännyt vaatimattomat 3614 euroa. Tämä pesämuna kuitenkin kasvaa jokaisella Tuulan oikealla vastauksella 2000 euron verran. Kaksikon peli sujuu hyvin, mutta pitkään pallot pomppivat varsin pieniin summiin. Käänne parempaan tapahtuu, kun seinälle ilmestyy poliitikkojen nimet: Alexander Stubb, Juha Sipilä, Jutta Urpilainen ja Timo Soini. Tässä kohtaa naisilla on kasassa 24 228 euroa. Pelin sääntöihin kuuluu, että ennen kuin Sirpa kuulee kysymyksen hänen tulee pohtia, kuinka hyvin Tuula on perillä aihepiiristä. Eija ja Hilkka vakuuttavat katsomosta, että kotimainen politiikka on Tuulalle tuttua. Niinpä Sirpa päättää pelata upporikasta tai rutiköyhää ja triplaa pallojen määrän. Tämä onkin viimeinen tilaisuus tehdä niin. Triplaamisessa on riskinä, että mikäli Tuula vastaa kysymykseen väärin, pallot pienentävät voittopottia. Jos Tuulan vastaus on oikea, pallot vastaavasti kartuttavat pottia. Tilanne on siis varsin jännittävä, kun tietokilpailukysymys lopulta kuullaan: ”Kenestä tuli Suomen pääministeri Jyrki Kataisen jälkeen kesällä 2014?” kuuluu kaiuttimista. Ystävättäriensä yllätykseksi Tuula reagoi kysymykseen kertomalla, ettei hän ole lainkaan perillä politiikasta: ”Oi ei. Tää politiikka ei oo mun parasta aluetta kyllä. Emmä paina mieleen niitä, että kuka milloinkin on mitäkin. Mutta… Mutta… Olisko se nyt kuitenkin Jyrki Kataisen jälkeen tullut Alexander Stubb?” Tuula pohtii ylhäisessä yksinäisyydessään. Juontaja Heikki Paasonen aistii vieressään seisovan Sirpan kauhistuvan Tuulan epävarmuutta: ”Hän miettii Stubbia, sulla on kauhun ilme!” Paasonen kommentoi. Tuula lukitsee vastaukseksi Stubbin, mikä on lopulta onneksi täysin oikea vastaus. Kolme palloa päästetään putoamaan kohti rahasummia, jotka vaihtelevat yhdestä eurosta 50 000 euroon. Vihdoinkin pallot pomppivat Tuulalle ja Sirpalle suotuisasti, sillä kaksi palloista tömpsähtää päällekkäin 15 000 euron laariin. Kolmas pallo päätyy viereiseen yhden euron kaukaloon. ”Kolkyttuhatta euroa!” Heikki Paasonen hehkuttaa mielissään, ja Sirpakin intoutuu hyppimään riemusta. Peli jatkuu nyt tilanteessa, jossa lahtelaisrouvat ovat ansainneet 54 229 euroa. Mutta miten käy, kun seuraavaksi pelataan pottia pienentävät punaiset pallot ja Tuulan pitää sokkona päättää, pitävätkö he Sirpan kanssa seinän antaman potin vai tyytyvätkö takuusummaan? Se selviää lauantaina kello 21 Nelosella, heti Haluatko miljonääriksi? -ohjelman jälkeen!

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close