Nämä seikat kannattaa ottaa huomioon ensiasuntoa ostaessa – katso hyödylliset vinkit!

today 3.5.2019 klo 10:30
schedule3min

Asuntokaupat sokkona -ohjelmassa etsitään ensiasuntoa 20-vuotiaalle Miikalle Porvoosta. Miikan toiveissa on 2-3 huoneen asunto saunalla ja parvekkeella, mutta budjetti ei ole toiveisiin nähden realistinen. Myyntineuvottelija Andrei Koivumäki kertoo, mitä seikkoja tulee huomioida ensiasuntoa hankkiessa. ”Halutaan kohde, joka on hänelle sopiva, mutta joka myös toimii sijoituksena. Siinä on sellaisia tekijöitä kuten toki sijainti, mutta sen lisäksi pitää miettiä, minkälainen pohjaratkaisu siinä on, mihin suuntaan ikkunat ovat. Nämä kaikki vaikuttavat asunnon kysyntään tulevaisuudessa ja siihen arvon nousuun”, Andrei kertoo. Miika asettaa ensiasunnolleen kolme vaatimusta, joista tärkeimpänä on, että asunnon tulee olla kannattava sijoitus. ”Nimenomaan, että se on kunnossa, sen saa eteenpäin, siellä on kaikki kohdallaan ja se kelpaa kaikille. Se tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa elämää myydäkin se”, Miika miettii. ”Kun tehdään asuntosijoitusta, niin se voittohan tehdään Andrein sanoin ostamisella”, Miika toteaa. Katso videolta, mitkä muut seikat Miika listasi ensiasuntonsa vaatimuksiksi! Asuntokaupat sokkona nähdään Nelosella ja Ruudussa maanantaisin kello 20. Seuraava jakso katsottavissa ennakkoon Ruutu+-tilauksella.

Sallittu kaikenikäisille
close