Markku aloittaa työhaastattelut – etsii työnsä jatkajaa Espanjassa: ”Sai tosissaan miettiä”

today 14.5.2019 klo 13:27
schedule3min

Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa -sarjan jaksossa Markun on aika lähteä koti-Suomeen siellä odottavien töiden pariin. Tästä syystä Markku aloittaa työhaastattelut, tarkoituksenaan löytää itselleen sijainen eli ”Espanjan Markku”. Haastatteluun saapuu muun muassa Klaus, jolla on oma työkalupakki mukana. Myös Terhi haluaa vakuuttaa Markun haastattelussa, mutta hän ei tiedä, mikä on esimerkiksi ’juipelo’. Viimeisenä haastatteluun saapuu Mika, joka on tehnyt viisi taloa omin käsin. Markku saakin tosissaan pähkäillä, kuka olisi sopivin jatkamaan hänen työtään. ”Kyllähän minun työni jatkajan valinta oli helppo, mutta vaikea. Sai tosissaan miettiä, kuka se on”, Markku myöntää. Hän valitseekin lopulta mielestään monitaitoisimman ihmisen seuraavaksi Markuksi Espanjan auringon alla. Illan jaksossa selviää, kenen päähän Markun legendaarinen hattu painetaan seuraavaksi! Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa tiistaisin klo 21.30 Nelosella ja Ruudussa!

Sallittu kaikenikäisille

Sinua saattaisi kiinnostaa

close