Kadonneen miehen karu kohtalo Parkanossa: Kohtasi loppunsa metsässä, ruumista poltettiin päivien ajan jäisessä risukasassa
Joulun pyhinä vuonna 2018 Pirkanmaalla katosi parikymppinen mies. Aluksi katoamisesta ei huolestuttu, sillä syrjäytyneellä miehellä oli tapana viipyä reissuillaan. Alkoholi, työttömyys ja epäilyttävissä piireissä liikkuminen olivat 21-vuotiaan miehen arkea. Muutaman viikon kuluttua alkoi kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei hän ollut kadonnut omasta tahdostaan. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä tappo.

Muusikko ilmoitettiin kadonneeksi – ruumis kuljetettiin runkopatjan sisällä naapureiden nenän edestä pakettiautoon!

Mies kuuli vaimonsa raa’an surman puhelimessa – kun vaimon ääni vaimeni, taustalla puhalsi vain tuuli

Kadonneen miehen karu kohtalo Parkanossa: Kohtasi loppunsa metsässä, ruumista poltettiin päivien ajan jäisessä risukasassa

Eläkeläismiehen raaka tappo oli seurausta sattumanvaraisesta kohtaamisesta – valvontakamerat paljastivat tekijän

Poliisi pyysi apua Facebookilta – Messenger-keskustelu johdatti Oulussa tehdyn palkkamurhan jäljille

Miesystävänsä tappanut ja paloitellut nainen katui vain yhtä asiaa: Olisiko hienosti tatuoidut kädet voinut säästää?

Naista epäiltiin miehensä myrkyttämisestä – lausui kylmäävät sanat tutkijalle ennen omaa kuolemaansa: ”Älä ikinä petä vaimoasi!”

Tuttava kuristi perheenisän hengiltä automatkan aikana – missä on 15 vuotta kateissa ollut ruumis?

Laihian kolmiodraamalla järkyttävä loppu – tutkija kertoo, miksi suurperheen äiti tappoi rakastajansa vaimon

K-18! Poliisit kohtasivat Kari S. Tikan kuolinpaikalla lohduttoman näyn – kuvat paljastavat väkivallan järjettömyyden

Muistatko Kari S. Tikan henkirikoksen? Tappajat veivät viinaa ja valuuttaa – huomaamatta jäivät miljoonien arvoiset taulut!

Tältä näyttää uusi kausi! Arman ja Suomen rikosmysteerit palaa Neloselle tammikuussa – mukana 10 karmeaa henkirikosta

Näin törkeästi huijarit nyhtävät rahaa vanhuksilta – säännökset estävät sosiaaliviranomaisia kertomasta tilanteista poliisille

Ohikulkijoiden löytämän naisen hurja kuolinsyy paljastui vasta ruumishuoneella: ”Leikattu auki lähes korvasta korvaan”

Yksi luoti selkään, toinen kaulaan – naapuruston suosikkimiehen elämä päättyi kylmästi vain 400 metrin päähän kotipihasta

Mies surmasi raskaana olleen tyttöystävänsä - lausui veriteon jälkeen karmeat sanat: ”Tuolla se on takakontissa mattoon käärittynä"

Espoon raaka henkirikos järkytti poliisit! Selitystä naisuhrin silmiin kohdistuneeseen väkivaltaan etsittiin 20 vuotta

Hasista, amfetamiinia, ekstaasia: Tältä näyttää 17 miljoonan arvoinen huumetakavarikko
Sinua saattaisi kiinnostaaNäytä kaikki
Arman ja viimeinen ristiretki
Arman kulkee avoimin mielin ja uteliaana maailman ääriin, josta hän tuo katsojille kahdeksan erilaista ja supersuurta seikkailua, jollaista ei ole ennen nähty. Sarjan kattoteemana on se, kuinka vanha ja uusi maailma kohtaavat. Arman kysyy matkoillaan, miten menneen maailman perinteet, uskomukset ja tavat istuvat tämän päivän ja etenkin tulevaisuuden valossa. Kotimainen dokumentaarinen sarja.
Arman Pohjantähden alla
UUSI KAUSI: Suomi on maailman vähiten epäonnistunut valtio, mutta parannettavaa löytyy täältäkin. Palkitun juontaja Arman Alizadin luotsaama Arman Pohjantähden alla -sarja jatkuu nyt viidennen tuotantokauden puhuttelevilla jaksoilla, joissa ääneen pääsevät aivan tavalliset suomalaiset. Kaudella käsitellään pienen ihmisen kokemia vääryyksiä, suoranaisia oikeusmurhia tai muutoin epäoikeudenmukaisia tilanteita, joihin tavalliset kansalaiset ovat joutuneet. Kotimainen dokumentaarinen sarja.
Suomi ja sodan uhka?
Suomalaisten turvallisuuden tunne murtui helmikuun 24. päivänä, kun Venäjä aloitti brutaalin hyökkäyssodan Ukrainaan. Ruudun uunituoreessa Suomi ja sodan uhka? -alkuperäisdokumentissa kuullaan johtavien asiantuntijoiden näkemykset Suomen tilanteesta. Ääneen pääsevät mm. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith ja kenraalimajuri, evp Pekka Toveri. Dokumentin kertojana toimii Peter Franzén. Kotimainen dokumentti.
Näin tehtiin elokuva Veljeni vartija
Antti Holma esittää Cheekistä kertovassa Veljeni vartija -elokuvassa kaksosia Jare ja Jere Tiihosta. Elokuvan making of paljastaa intiimillä tavalla, kuinka Holma rakentaa roolihahmojaan. Holman tilannetta ei helpota paineet, jotka tulevat hänen esittäessään yhtä Suomen kaikkien aikojen tunnetuinta ja menestyneintä artistia. Miten hän onnistuu tässä kenelle tahansa näyttelijälle poikkeuksellisessa haasteessa? Kotimainen ohjelma.
Katiska
Odotetulla toisella kaudella syvennytään Suomen rikoshistorian suurimman huumeliigan ja sen johtajan Niko Ranta-ahon toimintaan oikeudenkäynnin jälkeen. Katiska-rikosvyyhtiin pureudutaan tutkivien toimittajien, keskusrikospoliisin, asianajajien ja tutkijoiden näkökulmasta. Oman näkemyksensä kertoo myös Katiskan tunnetuin syytetty Sofia Belórf. Dokumentissa vieraillaan Jokelan vankilassa ja nähdään, millaista on Niko Ranta-ahon elämä kaltereiden takana. Kotimainen dokumentaarinen sarja.
Arman ja viidenkympin kriisi
Arman Alizadin luotsaama Arman ja viidenkympin kriisi on palkitun juontajan uran henkilökohtaisin ohjelma, jossa hän sukeltaa omaan ikäkriisiinsä ja tutkii elämää eri näkökulmista. Pitääkö viiskymppisen lähteä Ibizalle bailaamaan tunteakseen olonsa nuoreksi, vai onko aika kypsä jo senioritansseille ja bingolle? Ohjelmassa Arman lähtee etsimään nuoruuden lähdettä mitä erilaisimmista paikoista ja tilanteista, mutta samalla tutkii itseään ja tunteitaan ikääntymisestä avoimesti. Kotimainen dokumentaarinen sarja.