Tämän viikon Suorinta reittiä -jaksossa kilpaillaan Juuso Mäkilähteen vanhassa kotikaupungissa Imatralla. Juuso kulkee suorinta reittiä Juha Perälän kanssa, Susannan joukkueessa puolestaan kilpailee Marita Taavitsainen. Reitin varrella Juuso innostuu näkemästään leikkipuistosta, ja yllyttää Perälää pyörimään kanssaan yhdessä sieltä löytyvistä laitteista. Laite saadaan kieppumaan ympäri niin lujaa, että Juha hoipertelee kyytien jälkeen polvilleen suihkulähteen viereen. Hän vaikeroi ja valelee vettä kasvoilleen. "Oikeasti tuo oli huonoin idea ikinä", mies sanoo Juusolle, joka olisi jo valmis jatkamaan matkaa. Juuso ymmärtää tilanteen todellisuuden, kun Juha ei hoputtamisesta huolimatta nouse jaloilleen. "Minä en oikeasti edes feikkaa, minulla on todella huono olo", Juha sanoo Juusolle. Hän myöntää, että ei kestä pyöritystä ja huvipuistolaitteita lainkaan. Suorinta reittiä tiistaisin Nelosella ja Ruudussa.